Tänä vuonna. Olen kutoen ja virkaten käyttänyt 4708 grammaa lankaa. Ommellut muun muassa 8 mekkoa. Ja virkannut matonkuteesta kaksi mattoa.

 

Muutimme omaan kotiin. Missä meidän on hyvä olla ja asua.

Kiitos tästä onnellisesta vuodesta.

 

Vuoden viimeinen valmistunut. Valkoinen tyynynpäälinen punaisen kaveriksi.

 

Vuoden viimeinen työpäivä on ohi. Edessä pari yhteistä vapaapäivää.

Kiristyneessä pakkasessa mies sytytti nuotion. Kävelin lasten kanssa katsomaan naapurin upeaa jouluvaloa. Paistettiin makkarat.

Olin unohtanut, kuinka loistava peli Afrikan tähti on.

Mieliteko siivota joulu jo pois meni onneksi menojaan.

Pukin konttiin päätyi jokunen käsityö. Mummulle ja tuffalle huovutetut tossut. Sellaiset tein jo syksyllä appiukollekin, mutta unohdin ne kuvata. Vanhimmalle kummipojalle ja ainoalle kummitytölle sukat. Ja ystävälle Kin-sukat, joiden reunassa olevat valepalmikot tein puolivahingossa pikkuisen eri tavalla kuin ohjeessa sanotaan.

 

Jo viime jouluksi piti virkkaamani lumihuitaleita. Oli lanka ja virkkuukoukkukin hankittuna. Mutta vasta eilen ryhdyin puuhaan. Mieleinen tuli, mutta loppu lanka jää odottelemaan tulevia jouluja. En jaksa nyt näpertää.

 

Otan pienen varaslähdön ja rauhoitun jo joulunviettoon. Kaapit eivät ole aivan tip-top. Mutta matot ja petivaatteet tuuletin pakkasessa. Siivosin sopivasti. Töihin on palattava heti aaton jälkeen.

Valkeaa ja valoisampaa. Piristävää.

 

Innostuin neulotuista tyynynpäälisistä lukiessani Novita-lehteä. Toteutukseen päätyi kuitenkin Dropsin ohje. Punaisen tyynyn kaveriksi olisi tarkoitus tehdä samanlainen valkoinen. Mutta on tässä kaikenlaista kiireellisempää jouluvalmistelua. Ettei taida jouluksi.

Enää ompeluksista ylijääneet tilkut ei ahdista. Aiemmin lahjoitin ne hetimiten siskolle tai pienten päiväkotiin askartelutarpeiksi. Nyt olen piirtänyt pienten pikkuhousujen ja kalsareiden kaavat. Jotta voin käyttää ylijääneet palat hyödyksi.

Myös joulukortteja pienten kanssa askarrellessa hyödynsin kankaanloppuja.

Meille tuli uusi sohva. Ompelin verhotkin.
Pikkujoulusta alkaa joulun odotus ja valmistelu.

 

 

Kulmasta kulmaan kudottu peitto. Miehen suvun tuoreimmalle. Pienten serkulle. Hän on suloinen. Olin taas unohtanut, kuinka pieniä vastasyntyneet ovatkaan.

Pienempi on kasvanut hurjasti. Varsinkin maata myöten. On ostettu kenkiä. Ja kudoin villasukat.

Edelleen kesäistä. Vaikka t-paidat on käytössä myös talvella. Aluspaitoina. Ja tuppaavat nuo pienet monesti sisällä tarkenevan lyhythihaisestikin.

Pienemmälle siis t-paita. Tällaiset kuviot on hänen suosikkeja. Ja hihat pidin lyhyinä pelätessäni yöpaitamaista lopputulosta.

 

Toissäyönä tuli lumi. Ja minä ompelin tytöille kesäiset, yksinkertaiset, hameet. Kertonee siitäkin kuinka kauan ostamani kankaat ovat odottaneet ompelijaansa. Mutta kyllä ne tytöille vielä tulevanakin kesänä mahtuvat.

Kahdeksas perättäinen työpäivä. Uudessa tehtävässä opettelua. Onneksi miehenkin työhön tuli muutos. Vähemmän työtunteja. Olen keskittänyt jaksamiseni työrupeamaan. Tänään oli työpäivän jälkeen urakoitava kotitöitäkin. Jotta yhteinen viikonloppuvapaa voidaan viettää lungisti

 

Yömekko Pienelle valmistui vihdoinkin. Kaikeksi ihmeeksi lopputulokseen on tyytyväisiä sekä Pieni että ompelukoneen kesyttäjä.

Tarina alkaa ajalta, jolloin ryhdyin kesyttämään ompelukonetta. Tilasin kankaan Pienen toiveesta. Omasta mielestäni kangas oli melkoisen hirveä. Enkä siis voinut kuvitella siitä kuin yöpaidan. Joten yömekon kaavaa metsästämään. Ei yhtään sellaista yksinkertaista kaavaa kuin olin ajatellut. Pieni kyseli, milloin ompelen hänelle kankaasta ja minua harmitti koko ostos aina kun näin kankaan. Näin ollen piirsin ensimmäisenä eteeni osuneen yömekon kaavat. Ennen kesäloman alkua leikkasinkin kankaan valmiiksi ajatuksena, että loman aikana vihdoin hoitaisin asian pois päiväjärjestyksestä.

Paininjalan alle kangas kuitenkin päätyi vasta muutama viikko sitten. Ja kuinka ollakaan takahelmaa ei ollut missään. Ja kankaanlopunkin olin jo antanut 200 kilometrin päässä asuvalle siskolle. Onneksi hän ei ollut vielä kangasta ehtinyt käyttämään. Ja postin kuljettua surullisen kuuluisa tarina sai vihdoin onnellisen päätöksen.

Kangas on mielestäni oikein kiva ja kaavakin ihan sopiva. Yömekoksi.

 

 

Nyt on ommeltu napitkin. Muutoin viikko sitten, siskon kanssa ommellessani, valmistuneisiin Mekkotehtaan Orelma-mekkoihin. Mutta saavat odotella joulujuhlia ennen päivittäiseen käyttöön pääsyä.

Eilen uinuva ompelukoneen kesytys sai kunnon herätyksen. Sisko saapui meille murujensa (ompelukoneet) kanssa. Valloitimme alakerran koneinemme ja kankainemme. Oli oikein mukavaa. Ja ompeluinnostuksen herättävää.

Sopivasti ompelunurkkauksenikin on valmistumassa. Jospa ompelu nyt tästä taas jatkuisi aktiivisemmin.

 

***

 

Puikoilla keikkunut tukkaa muistuttavasta langasta yrittämäni kyhäelmä päätyi tänään roskikseen. Viittä vaille valmiina. Oma vika, kun luen ohjetta rivi kerrallaan työn edetessä. Langan purkaminen ei onnistunut. Mutta nyt, kun ohjekin on luettu läpi, yritän uudelleen. Hyvä siitä tulee.

"Ihan kuin tukka", kommentoi Pienin koettaessaan lankakerää. Itseänikin hieman epäilytti. Mutta päättäväisesti ryhdyin työhön. Saatuani langan puikoille odotukset lopputuloksesta olivat karisseet. Sinnikkäästi jatkan. Henkisesti olen valmistautunut heittämään mytyn roskiin työn valmistuttua. Ihan pikkuisen kuitenkin toivon, että lopputulos olisi sittenkin sellainen kuin olen kuvitellut ja mitä ohje mielestäni lupaa.

 

Olen minä valmistakin saanut. Kolme paria tossuja. Pienille tietenkin. Pienemmälle huovutetut.  Pieni on ensimmäisen kerran tossuja pyytänyt varmaan kaksi vuotta sitten. Viimein tossujen valmistuttua ne pääsivätkin niin ahkeraan käyttöön, etten ole ehtinyt kuvaa napata.

 

Viimeisen kerran mökillä. Nostettiin veneet vesiltä. Hengitin ahneesti saunan tuoksua. Ennen kotiin ja töihin lähtöä kuumaa keittoa. Annoin pienille luvan syödä jälkiruokaa ja kahvin kanssa kastettavia niin paljon kuin jaksoivat.

 

Miehen mielipidettä kyselemättä ryhdyin kutomaan pipoa. Ja hyvä siitä sitten onneksi tuli.

 

 

Innostuin pihahommiin. En tunne montaakaan kasvia. Ja olen päättänyt vähentää kukkamaiden määrää. Tiedostan riskin, että kukkamaat kukkivat vain muutaman viikon kesästä, jos valitsen vain mielestäni kauneimmat kukat perehtymättä asioihin sen enempää. Kukkamaita enemmän pidän kukkivista pensaista, joita pihasta onneksi löytyy jo nyt ihan mukavasti. Vanhojen puskien siirtäminen ei vain taida olla ihan pikkujuttu. Kukkamaiden vähentämisen ja talveksi suunnitellun puidenkaadon jälkeen piha kuitenkin tarvinnee uudelleenjärjestelyä.

Aloitin syksyn siivoamisen maltillisesti. Pihasta tuntui tulevan ankea. Mutta nopeasti vaihdoin taktiikkaa. Huhdoin saksien ja sahan kanssa niin, että mietin jo mahtaako pihassa keväällä kasvaa enää mitään. Mutta yleisilme muuttuikin ankean sijaan siistimmäksi. Pääsi kaunis kasvi lyhtymäisine kukkasineenkin kunnolla esiin.
Pienet keräsivät kukkia vielä sisälle maljakkoonkin.

 

Syksy. Raikkaita, aurinkoisia päiviä. Ja sähköt katkaisevia myrskyjä.

Poikkeuksellisesti puikoilla on useampikin työ. Tekee mieli leipoa. Nautin tulen sytyttämisestä leivinuuniin tai takkaan. Olen pysähtynyt leikkimään. Kuuntelemaan ja seuraamaan pienten touhuja. Ne ihanat.

Ajatuksissa vilisee ideoita sisustukseen, remontointiinkin. Toistaiseksi tyydyn suunnittelemaan ja haaveilemaan.

Nyt on hyvä näin.

 

 

 

Elohopea on laskenut alas.

Olen saanut valmiiksi parit lahjasukat. Yhtä langan katkaissutta puraisua lukuunottamatta sovussa. Eilen ajoin pienten kanssa mutkaista tietä täydentämään lankavarastojani.

"Ihmiset matkustavat kahdesta syystä. Joko he etsivät jotain tai pakenevat jotain."

Ehkä pakenen arkea. Mutta lähden palatakseni kotiin. Lähtemistä odottaa malttamattomana. Miehen kanssa kahdestaan risteilyllä. En välittänyt kellosta. Mutta kotiinpaluu, paras hetki. Heti oli laitettava valkea leivinuuniin. Yksin jätetty koti tuntui kylmältä.

 

Kotimatkalla ystäväni, eläinhoitolayrittäjä, soitti. Kertoi kuntamme eläinlääkäriin tuodun kissanpennun, jota lääkäri ei tohtisi lopettaa. Vähän epäselvä tausta, ilmeisesti navettakissanpentu. Hieman aliravittu. Pieni, suloinen Toivo-poika oli oikea kissa meille. Ensimmäisen päivän aikana pienet ennakkopelot ovat osoittautuneet turhiksi. Kissa on tehnyt kaikki tarpeensa hienosti hiekka-astiaan. On seurallinen ja leikkisä, viihtyy sylissä ja kehrää herkästi. Tykkää pienistäkin. Koitan kouluttaa kunnon myyränmetsästäjäksi.

 

 

 

Kyllästymiseen asti puikoilla roikkuneet omat sukat valmistui vihdoinkin.

Mihin sitä sitten ryhtyisi? Sukka- ja vantuslankoja löytyisi vaikka kuinka. Vanttuut minä oikein tarvitsisinkin. Verhokankaita etsiessäni on tullut tilattua myös hyvä määrä kankaita lasten vaateompeluihin. Mutta mieli tekisi kutoa jotain isompaa, mekkoa itselle tai pienille.

Sunnuntai. Koko perheen vapaapäivä. Kiireetön aamu. Ja yhteinen metsäretki. Niin se päivä vain kului. Nautiskellen. Yhdessä. Tekemättä mitään sen kummempaa.

Viikonloppuna porukalla mökillä. Vielä uskalsimme koko perhe saunasta mereen. Pienet onkivat kissoille kaloja. Oli joka lailla mukavaa.

Virkkasin wc:hen pienen maton.

 

Kovasti sormet syyhyävät käsitöiden pariin. Kankaita olen tilannut. Ja ompelunurkkausta suunnitellut. Tänne uuteen kotiin mahtuu sellainenkin.

Mutta vielä ei ole ollut harrastusten aika.

Yksi sukkapari on roikkunut puikoilla pitkään. Toiminut hätävarana, kun on ollut pieni hetki aikaa tai pakko saada tehdä käsillä.

 

On syksyistä. Jo jokusen päivän aurinko on näyttäytynyt sateen tauotessa. Sitten taas sataa ja ukkonenkin murahtelee. Auton tuulilasinpyyhkivät väsyivät. Lähtevät liikkeelle hitaasti, madeltuaan jokusen sentin palaavat salamannopeasti alkuasentoon. Jättävät tehtävänsä hoitamatta.

 

Sateiden välissä Pienempi oppi pyöräilemään ilman apupyöriä.

 

Loman jälkeen arki ei vain ota sujuakseen. Aika ei tunnu riittävän yhdessäoloon. Ja nyt sitä tahtoisi saada kodinkin kuntoon ja sisustetuksi.

 

Olen kiukkuinen. Ja kikatan Anna-Leena Härkösen jutuille. Itku kurkussa etsin pienten vauvatarvikkeille uutta kotia.

Loman jälkeen olen taas kaivannut lasten kanssa kotona viettämiäni vuosia.

Herätessämme mies on lähtenyt jo töihin. Iltavuoroni jälkeen hän toivottaa hyvää yötä ja menee nukkumaan. Sama toistuu seuraavanakin päivänä.

Laitan mehumaijan liedelle heti Pienemmän aamuvirkun herättyä. Iltavuoron jälkeen noukin vielä ämpärillisen marjoja. Ahmin kesän satoa talveksi jemmaan.

 

Mummu ja tuffa muuttivat. Vapautuneet tilat ammottavat tyhjinä. Säilöminen ja synttärivalmistelut ovat nyt etusijalla. Ja pienten vieminen uimaan.

 

Ajattelen, että syksyn ja talven tullen helpottaa.

Tovin tässä asuttuamme pihatyöt, remontit ja muu sellainen löytää paikkansa ja aikansa arjestamme.

Helteiden hidastamat. Mutta jo vanhassa kodissa valmistuneet. Sopivammat sukat Pienemmälle.

 

Piha. Sinne riennetään heti aamulla. Yöpaitasillaankin. Pienet keinuvat, leikkivät ja pyöräilevät. Ovat innoissaan seuraamassa ja auttamassa pihahommissa. Illalla kerätään pitkin pihaa unohtuneita kenkiä.

Näinä muutamana päivänä pihalla on nähty jo traktori ja kaivinkone. Kuorma-autoa odotetaan. Purkutuomion saanut leikkimökki sai uuden elämän toisaalla. Ja hiekkalaatikko on ihan kohta valmis.

 

Muutto siivouksineen on myös sillä mallilla, että nyt sitten vain elellään. Syksyn sateilla tai sopivan inspiraation tullen mööbleseerataan, tehdään ehkä jotain pikku remonttia ja sisustetaan.

 

Huomenna minulla alkaa työarki.

Viides yhteinen muutto miehen kanssa. Ensimmäisen kerran paikkakunta ei vaihtunut. Näppärää, kun matkaa vanhan ja uuden kodin välillä on alle kaksi kilometriä.

Silti siirryimme keskustasta taajama-alueen ulkopuolelle. Yllätyin, kuinka paljon enemmän ääntä näinkin pienen kylän keskustassa on.

Kahden päivän jälkeen ei jaksaisi enää siivota ja järjestellä. Siirsimme loput tavarat pois jaloista. Pikkuhiljaa löytävät paikoilleen. Jahka saadaan koko talo käyttöömme.

Nyt on opeteltava sietämään keskeneräisyyttä. Sitä se elämä omakotitalossa taitaa olla. Projektista projektiin. Koskaan ei ole kaikki valmista.

Tänään.

Kirjoitimme nimet paperiin.

Ja aloitamme pakkaamisen.

Vielä kuluvalla viikolla jo muutetaankin.

 

KOTIIN.

 

Jonka tuffani on piirtänyt ja isäni on rakentanut.

Jossa olen asunut suurimman osan elämästäni.

Jossa ensi kertaa vierailtuaan, mies sanoi ostavansa sen, jos se joskus olisi myytävänä.

Jossa pienet on kastettu.

 

Siellä on tilaa. Sekä sisällä että ulkona.

Leivinuuni ja puilla lämmitettävä sauna.

Omenapuita ja marjapensaita.

 

Se on koti, josta olemme haaveilleet.

Kaunis aurinkoinen ilta.

Silmät kyynelissä.

 

Tulevat päivät tyhjine hetkineen.

Aamulla ei ole kaveria lenkille.

Kotiin palatessa ei iloista karvakuonoa odottamassa.

Sohvalla ei vieressä pehmoista lämmittäjää.

 

Juokse villisti vapaana, kivutta.

Tuli kesäkelit.

Olen pessyt mattoja.

Mummojen kanssa kukonlaulun aikaan. Ja iltasadun jälkeen.

Mäntysuopa oli kaupasta loppu. Pihoilla on mattoja kuivumassa.

Lomalla. Tuuliajolla.

On mennyt odotellessa, jännittäessä.

En saa mitään aikaiseksi. Mistään kiinni.

 

Tänään hyviä uutisia.

 

Ja suurta huolta koirasta.

Hammaslääkärikäynnistä päivystykseen.

Vuorokauden tarkkailussa.

Vihdoin kotona. Mutta edelleen epävarmuutta.

 

Yritän tarttua. Saada aikaiseksi.

Nauttia lomasta.

 

Puhelimeni takakansi ei tahtonut pysyä enää matkassa mukana.

Miehen teki (taas) mieli uutta puhelinta.

Ja niin hän puoliksi pakotti puhui minut ympäri ottamaan hänen puhelimensa käyttööni.

Älypuhelin.

(Eikä siitä edes ole pitkä, kun vakuutin tomerana, etten milloinkaan peruspuhelinta älypuhelimeen vaihda.)

Tuntui kovin suojattomalta laukun pohjalle pyörimään.

Onneksi on lankakoppa, josta löytyy jo monenlaista aloittamatonta kerää ja langanloppua.

Illalla virkkasin ensihätään yksinkertaisen, raikkaan kesäisen, kotelon.

Eniten olenkin innoissani ehkä juuri siitä, että voin pukea puhelimen erilaisiin koteloihin.

Tietenkin sukat Pienimmällekin.

Sukat Pienemmälle.
Eivät sovi jalkaan hyvin.

 

 

Eilen suuntasimme sateesta huolimatta läheiseen kotieläinpuistoon.

Mummu, minä, pienet ja pienten serkku.

Siellä oli mukavaa.

Syötettiin lampaille näkkileipää. Ratsastettiin hevosella. Istuttiin traktoriajelulla peräkärryssä. Lypsettiin lehmää. Juotettiin karitsoille maitoa pullosta. Kerättiin kananmunia ja kalkkunanmunia. Pidettiin pupua sylissä. Ja tietenkin leikittiin muun muassa kaura-altaassa ja heinävintillä.

Sadepilvetkin väistyivät.

 

Tänään mies lähti poikkeuksellisesti pitkään ajoon. Mieleeni on tullut muistot arjesta, jolloin mies oli aina useamman päivän ajossa. Olen myös ajatuksissani nostanut hattua yksinhuoltajille.

Onneksi ensi viikosta olemme kaikki lomalla.

 

Kotiin mukaan saaduista kanan- ja kalkkunanmunista teimme lettutaikinan.

Koiran iltalenkinkin pienet jaksoivat kitinöittä, kun keräsimme samalla kimpullisen kukkia.

Keskikesä.

Ulos on puettava pipo ja hanskat. Ja sisällä on pidettävä lämmitys päällä.
Mutta huomenna alkaa ihka ensimmäinen palkallinen kesälomani.


Puikoilta valmistui villasukat Pienelle.
"Ihanan lämpimät ja sopivan kokoiset", kehui tyttö kuvatessani sukkia.

 

Juhannus mökillä. Porukalla.

Telttailua kylminä öinä. Saunomista ja uimista. Grillausta ja herkuttelua. Naurua. Paatittelua. Kokkoja.

 

Kaikesta mukavuudesta huolimatta kahden yön jälkeen palasimme mielellämme kotiin. Nukkumaan omaan sänkyyn. Palailemaan arkeen. Miehellä työpäivä jo huomenna.