perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävystyminen ompelukoneen kanssa ei ole edennyt mutkitta. Ensimmäisen mekon onnistumisesta innostuneena ajattelin ommella tytöille mekot sarjatyönä. Leikattuani kankaan tajusin, että malli oli todella leveä. Aavistelin kaula-aukkoon tuleva rypytyksen olevan haasteellinen valitsemallani kankaalla.
Harmitti, mutta en luovuttanut.
Kun vuorossa oli kaula-aukon rypytys, optimistisuuteni oli karissut nolliin. En edes yrittänyt. Päätin pelastaa kankaan kaatopaikkakeikalta. Ja siirryin aloittelijalle tarkoitettuun malliin.
Sitten en tahtonut löytää aikaa ja motivaatiota ommella. Mutta vihdoinkin liivimekot ovat valmiit.

 
Liivimekon malliin en ole kovin tyytyväinen. (Vaikka kunnolla en ole vielä näitä tyttöjen päälle päässyt sovittelemaan.) Lopputulos on kuitenkin erilainen kuin mitä aluksi suunnittelin. Oli miten oli kangas on itselleni kovin mieluinen.
 
Myönnän ajatelleeni jo luovuttavani kokonaan ompelukoneen kanssa. Varsinkin, kun ompelu vie aikaa kutomiselta, jossa nyt on yksi suuri työ aloitettu ja monta suunnitteilla. Innostuksissani hankin kuitenkin etukäteen jokusen kankaan kaappiin odottamaan, joten ihan vielä ei sovi luovuttaa.
Saatuani nämä epäonniset mekot valmiiksi huomaan ajattelevani jo seuraavia ompeluksia. Luottavaisena onnistumiseen.

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Vapaapäivä sunnuntaina.
Kävimme paistamassa makkaraa meren rannalla, mummun ja tuffan mökin pihalla. Kovassa tuulessa. Mikä myöhemmin katkaisi sähköt. Puolitoista tuntia kynttilänvalossa. Olisi ollut hyvää aikaa kutoa. Mutta mallia eilen kaupungista loppuun ostamalleni langalle pitää vielä muokata.

perjantai 7. helmikuuta 2014


Valmista tulee hitaasti.
Keltaista oli puikoilla. Ja on myös ompelukoneella.