Yömekko Pienelle valmistui vihdoinkin. Kaikeksi ihmeeksi lopputulokseen on tyytyväisiä sekä Pieni että ompelukoneen kesyttäjä.

Tarina alkaa ajalta, jolloin ryhdyin kesyttämään ompelukonetta. Tilasin kankaan Pienen toiveesta. Omasta mielestäni kangas oli melkoisen hirveä. Enkä siis voinut kuvitella siitä kuin yöpaidan. Joten yömekon kaavaa metsästämään. Ei yhtään sellaista yksinkertaista kaavaa kuin olin ajatellut. Pieni kyseli, milloin ompelen hänelle kankaasta ja minua harmitti koko ostos aina kun näin kankaan. Näin ollen piirsin ensimmäisenä eteeni osuneen yömekon kaavat. Ennen kesäloman alkua leikkasinkin kankaan valmiiksi ajatuksena, että loman aikana vihdoin hoitaisin asian pois päiväjärjestyksestä.

Paininjalan alle kangas kuitenkin päätyi vasta muutama viikko sitten. Ja kuinka ollakaan takahelmaa ei ollut missään. Ja kankaanlopunkin olin jo antanut 200 kilometrin päässä asuvalle siskolle. Onneksi hän ei ollut vielä kangasta ehtinyt käyttämään. Ja postin kuljettua surullisen kuuluisa tarina sai vihdoin onnellisen päätöksen.

Kangas on mielestäni oikein kiva ja kaavakin ihan sopiva. Yömekoksi.