keskiviikko 18. lokakuuta 2017


Tässäpä tilaisuuteni vihdoinkin onnistua jämälankojen vähentämisessä ilman että päädyn ostamaan lisää lankoja.
Innoissani valitsin heti sopivat langat. Vaikka myönnettävä on, että ensikertalaisena yhteisneulonta ja aiempien epäonnistuneiden kokemusten vuoksi myös kirjoneulonta pikkuisen jännitti.
Tänään se alkoi.
Kaikkien huonojen uutisten ja stressin keskellä. Kuitenkin neulominen oli, kuten Tiina toivoikin, ihanaa, rentoa ja tuli hyvä mieli.
Olen varma,13 neulotun kierroksen jälkeen, että näistä tulee lempisukkani.
Nyt hieman huolettaa vain pääteltävien lankojen määrä.

sunnuntai 15. lokakuuta 2017

Sarjassamme lankavarastojen tuhoamista.

Tuli sitten mieleeni, kun toinen sukka oli kokonaan valmis ja toisen sukan varsi puolivälissä, että mahtaako lanka loppua kesken. Ja loppuihan se. Että jos vähän aiemmin olisi ajatellut, olisi voinut tehdä lyhyemmät varret.
Sukat tuli kuitenkin vaivattomasti valmiiksi, kun lankaa oli vielä helposti ostettavissa kaupan hyllyltä. Etten sitten edes nähnyt vaivaa kysellä, jos jonkun tutun lankavarastoista olisi löytynyt ja joutanut käyttööni kyseistä lankaa.
Niin, että ei se lankavarastoni tainnut tämän työn tiimoilta supistua. Päin vastoin.

perjantai 6. lokakuuta 2017

En minä ole kadonnut.
Olen tikuttanut. Kolmosen puikoilla.
Hitaasti, mutta varmasti.

 
Pienelle pitkää villatakkia. Koska hän halusi samantyylisen kuin olen itselleni joskus ostanut.
Liian kauan minulta kesti saada tämä puikoille. Liian hitaasti se valmistui.
Mutta se on valmis. Ihana. Mieluisa. Eikä kutita.
 
(Tämä on jännä vaihe lapsen pukeutumisessa. Kun et uskalla hankkia oikeastaan mitään vaatetta kysymättä lapsen mielipidettä. Mutta vielä äidin maku ei ole ihan yök, koska tämän villatakin lisäksi Pieni on halunnut samanlaiset farkut kuin minulla on.)