perjantai 30. joulukuuta 2016

Tämä vuosi. On ollut ehkä elämäni helvetillisin. Paskin ja raskain.
Se alkoi jotakuinkin näin:
 
" Yhtäkkiä maailma rysähtää paikoiltaan. Samanaikaisesti kun joutuu ajattelemaan, että tulevaisuus on tuhoutunut, pitää tietää kuka hoitaa lapset, muistaa onko jääkaapissa ruokaa, tankata auto."
Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia
 

"Kuka meidät opetti niin, pysymään hiljaisuudessa kii?
Jos sä viitot, huomaako kukaan?
Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita
Mut tänään naamiot riisutaan

Ja koko maailma näkee sen
Mitä sä kavahdit peitellen

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää"
                                                                                             Ellinoora

 
Mutta tästäkin vuodesta selvisin. Hengissä. En ehkä vieläkään täysin ehjä.
 
Käsityöharrastukselle ei ole riittänyt aikaa ja energiaa niin kuin aiempina vuosina.
Lankaa on kulunut vain 2662 grammaa.
Mutta nippa nappa onnistuin tavoitteessani supistaa lankavarastoa. Vuoden ensimmäiset langat ostin vasta huhtikuussa! Tampereen käsityömessuilla sen sijaan tuli tehtyä jälkikäteen harmittava heräteostos. (Harmitti siis vain tämän itselleni asettaman tavoitteen vuoksi.)
Vuoden aikana olen ostanut lankaa 2460 grammaa. Puolustuksekseni on sanottava, että yhdet langat ostin huiviin, jota en vielä ole ehtinyt aloittaakaan. Lisäksi tässä on langat omaan villatakkiin, jonka sain juuri puikoille.
Tammikuussa kirjaamistani kutomiseen liittyvistä tavoitteista myös kaksi muuta tuli saavutettua. Ison, kolmionmuotoisen huivin kudoin äidilleni lahjaksi. Tykkäsin ja omaan huiviinkin on siis jo langat hankittu. Ja itselleni aloitin kutomaan villatakkia, vaikka se ei tänä vuonna valmiiksi asti ehdikään.
Todettakoon vielä, että olen kyllä surkea jämälankakutoja, koska olen aivan onneton arvioimaan lankojen riittävyyttä tai suunnittelemaan neuleen pelkistä jämälangoista. Muutaman kerran olen siis päätynyt lankakaupoille tästä syystä. Ja toisaalta näin loppuvuodesta olen kokenut, että lankalaatikkoni on liian tyhjä ex tempore - tai jämälankaneulomiseen.
Suosikkini tämän vuoden aikaansaannoksistani on itselle tehty Kappa-huivi. Olin hieman epäilevä lopputuloksesta ja ajoittain tuskastunut loputtomaan sileään oikeaan. Mutta huivi on IHANA. Täydellinen.  Paras.
 
Viime vuoden lopussa kirjoitin, että vuosi on ollut rankka ja toivoin tästä vuodesta parempaa. Tämä vuosi oli kuitenkin rankempi. Mutta nyt helvetti on ohi.
Tulevalta vuodelta toivon pitkää pinnaa ja aitoa yhdessäoloa pienten kanssa. Tätä vuotta enemmän aikaa ja intoa käsitöille. Onnellisuutta ja hyvinvointia kaikille <3

tiistai 27. joulukuuta 2016

Joulu tuli, oli ja meni. Onnistuneesti.
Vaikka olin vähän viimetipassa. (Minusta on tullut sellainen viimetipan ihminen.)
Vaikka lähes kaikki jouluvalmistelut oli jäänyt siihen ihan joulun kynnykselle tehtäväksi, niin päätinpä juuri ennen joulua tehdä pari itse tehtyä lahjaakin.

 
Isoimmat ikinä kutomani sukat. Ja silti jännitti, että ovat liian pienet. (Onneksi eivät olleet.)
 
Lisäksi omalle mummulle tein punaiset, huovutetut tossut. Jotka valmistuivat Tapaninpäiväksi, jolloin sukua kerääntyi hänen luokseen enemmänkin. (Kuvaa tossuista en huomannut ottaa.)

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

 
Ja sitten on se aamu. Kun huomaat selvinneesi.
Kaikki on hyvin. Elämä rullaa. Hymyilet. Ja olet onnellinen.
 
Et tiedä, kuinka selvisit. Mutta tässä sitä vain ollaan. Yllättyneenä.
 
Mutta, että tyytyisit tähän. Ei.
Uskallat jo haaveilla, että vielä löytäisit ihmisen, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä.
Jonka kainaloon käpertyä.
 
Mutta. Muistat, kuinka sinua satutettiin.
Et usko, että selviäisit toista kertaa.
Pelkäät. Ja pelottaa. Kaikki.
 
Ja sitten vielä vähän arkisia aikataulu haasteita ja...

torstai 8. joulukuuta 2016

 
 
Ja se toinen pienempi työ, mikä kiilasi aloitetun ikuisuusprojektin edelle.
Työporukalla kudomme työyksikkömme noin kuudellekymmenelle asukkaalle säärystimet joululahjaksi. Aikomuksenani oli tehdä vain kahdet, mutta kolmethan niitä lopulta valmistui.
 
Sitten palasin ikuisuusprojektin pariin. Todetakseni, etten ollut jättänyt pienintäkään merkintää seuraavasta kerroksesta. Purettuani työn ja saatuani uudet silmukat puikolle halusinkin jotain itsetehtyä joulupukin konttiin. En minä kyllä ajatellut, että ikuisuusprojektini olisi ikuisesti vaiheessa aloitus, mutta toistaiseksi nyt ainakin.

maanantai 14. marraskuuta 2016

 
Eiku.
Sain minä jo sen ikuisuusprojektin alulle, kun muutama pienempi työ kiilasi edelle.
Tai punaiset kalajoki-sukat olen aloittanut joskus puoli vuotta sitten. Kun oli pakko saada tehdä jotain punaista. Juuri ennen ensimmäisen sukan kärkikavennusta tarve kutoa punaista laantui. Purkutuomion saanut sukka sai uuden mahdollisuuden (ja parinkin), kun työpaikallani päätettiin tänäkin vuonna pitää jo perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset. Lisäksi virkkasin kahdesta langanlopusta raidalliset huovutetut tossut.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Syksy on ollut armollinen.
Ei loputonta vesisadetta, kuraa ja pimeää.
 
Mutta päivät, viikot kiiruhtavat.
 
Enpä olisi vuosi sitten uskonut. Että olisin nyt onnellinen.
Eräs arveli ihoni reagoineen stressiin. Ja yllättävän hyvässä kunnossa ihoni omastakin mielestäni nyt on.
 
Ei elämä silti täydellistä ole. Haasteita riittää.
Onneksi myös haaveita.
Kainalo, johon käpertyä. Ihminen, jonka kanssa elämänsä jakaa.

maanantai 24. lokakuuta 2016

 
Nopeasti valmistui huovutetut tossut.
Itselle, koska edelliset olivat kuluneet jo pohjasta puhki.
Ja pienelle, kauniille kummitytölle.

Nyt puikoilla taas ikuisuusprojekti...

perjantai 14. lokakuuta 2016

 


Kolme kuukautta. Loputonta. Toivotonta. Innostunutta. Väsynyttä. Epäilevää. Sileää oikeaa. Päätyi onnellisesti. Veera Välimäen suunnittelema Kappa-huivi on ihana.
 
Mutta jospa sitten jotain nopeammin valmistuvaa seuraavaksi?

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Valeäidin innoittamana kyselin pieniltä vastauksia Plusmimmin 3 asiaa -haasteeseen. (Aivan täydellistä puuhaa äidin maatessa sohvalla vatsatautia potien.)
Pienempi ilmoitti kuudennen kysymyksen kohdalla, ettei enää jaksa. Mutta myöhemmin livautti vielä muutaman vastauksen (kun sai pelata pleikkaria samalla). Pienin oli niin innokas vastaamaan, että kysyin samoja kysymyksiä häneltä hänestä itsestään (osaa kuulemma kävellä käsillään).
 
Vastaukset olivat ihania. Ja yllättäviä: Ei yhtään mainintaa siivouksesta! Enkä mä ymmärrä, mistä uudesta kodista ne puhuu... Jokunen vastaus on mielestäni myös virheellinen (vaikka pienille sanoin, ettei ole oikeita tai vääriä vastauksia).
 
3 asiaa, joista äiti pitää
Pieni: Suklaasta, meistä ja kissasta.
Pienempi: Kutomisesta, että olisi paljon rahaa ja olla meidän kanssa.
Pienin: Että olisi leikkimökki, sulla olisi pitkä loma ja ettet olisi kipeä.
 
3 asiaa, joista äiti ei pidä
Pieni: Kaatosade. En mä muista sitä ruokaa, mistä sä et tykkää. (Se on janssoninkiusaus.) Ja nuudelista.
Pienempi: Käydä töissä. Kipeänä olemisesta.
Pienin: Kun me kiukutellaan ja iskästä.
 
3 asiaa, joita äiti teki viime viikonloppuna
Pieni: Iltavuoron, töitä ja oli kipeä.
Pienempi: Montako yötä siitä on? En mä tiedä.
Pienin: En mä tiedä, mitä sä oot tehny viikonloppuna.
 
3 asiaa, jotka äiti osaa
Pieni: Käsityöt, leipoa... Öööh, hhmm. Mikä kysymys tää oli? Nukkua, hehehe.
Pienempi: Kutoa.
Pienin: Kokata, leipoa ja käyttää autoa.
 
3 asiaa, joita äiti ei osaa
Pieni: Rakentaa puusta mitään. Ei tule muuta päähän, eiku pelata Legoa tai käyttää pleikkaa.
Pienempi: Tehdä sahapukkia.
Pienin: Leikkiä, rakentaa puusta  ja rakentaa autoa.
 
3 asiaa, jotka äiti haluaisi osata
Pieni: Kasata leikkimökin, pelata Legoa ja ommella hienoja vaatteita.
Pienempi: Tehdä uuden talon.
Pienin: Rakentaa leikkimökin.
 
3 asiaa, jotka äidin pitäisi tehdä
Pieni: Työt, ulkona haravoida ja tehdä työpaikalla töitä.
Pienempi: Auttaa ja hoitaa meitä.
Pienin: Omat työt loppuu, hoitaa meitä ja auttaa.
 
3 asiaa, joista äiti stressaa
Kaikki kolme kysyivät, mitä stressaa tarkoittaa. Yritin selittää.
Pieni: Meistä, jos ollaan pihalla yksin. Jos mä lähden yksin ekaa kertaa kouluun.
Pienempi: Et me mentäs hukkaa tai loukataan.
Pienin: Mitä stressaa?
 
3 asiaa, jotka saavat äidin rentoutumaan
Taas piti selittää, mitä rentoutuminen tarkoittaa.
Pieni: Et me ollaan sun vieressä, ollaan sun kanssa tekemässä jotain ja että pääset iltaisin nukkumaan.
Pienempi: En oikee tiedä.
Pienin: Että me ei riideltäs ja sitte annettas sun olla rauhassa, kun sä haluat.
 
3 asiaa, joista äiti puhuu usein
Pieni: Milloin me päästään iskän työ. Puhuitko sä siitä uudesta kodista aika paljon, kun me asuttiin rivitalossa?
Pienempi: Meistä ja uudesta kodista.
Pienin: Iskän kanssa. Mummin kanssa aika harvoin.
 
3 asiaa, jotka äiti pukee mielellään päälleen
Pieni: Fleece-takin, legginsin missä on pinkit kirjaimet ja farkut aina välillä töihin.
Pienempi: Hienon mekon, kun on juhlat.
Pienin: Juhliin puet kauniiksi. Jos haluat olla kotona, ei ole pakko pukea kauniita.
 
3 asiaa, joita äiti ei pue päälleen
Pieni: Vanhoja vaatteita, missä reikiä ja suttua ja semmoisia vaatteita, mistä sä et tykkää.
Pienempi: Ei tule mieleen.
Pienin: Jos me pakotetaan sut pukee kaunis vaate ja sä et pue ni ei toisia saa pakottaa.
 
3 asiaa, jotka äiti haluaisi hankkia
Pieni: Mulle koulupöytään alusta, herätyskello ja koululamppu.
Pienempi: Uusia vaatteita meille.
Pienin: Leikkimökki, uuden kodin ja uima-altaan.
 
3 asiaa, joista äiti unelmoi
Pieni: Että sulla on paljo rahaa. Että isä asuis meidän kanssa. Hieno valkoinen koti, mistä ei ole lähtenyt yhtään maalia ja on hieno parveke.
Pienempi: Että saa olla meidän kanssa ja osaisi leikata nopeammin nurmikon.
Pienin: Että sä olisit kaunis, meillä olisi leikkimökki ja uusi koti.
 
3 asiaa, joita äiti pelkää
Pieni: Jos me mennään yksin metsää, että me mennää hukkaa. Sähkökatkos kahdeksi päiväksi. Ja satuolentoja.
Pienempi: Että mennää metsää ja eksytää.
Pienin: Karhuja, sutta ja kettu-pettua.
 
3 asiaa, joita äiti toivoo tapahtuvan lähitulevaisuudessa
Ja ensin selitin, mikä on lähitulevaisuus.
Pieni: Että olisi hieno keli ja paistais aurinko. Päästäis uimahalliin ja ettei sataisi.
Pienempi: Että olisi vapaata.
Pienin: Leikkimökin, uuden auton ja uuden kodin.
 
Ja vastaukset leikkimökistä on totta.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

Arki.
 
(Tähän se kuva eteisen lattiasta täynnä kenkiä, takkeja, lakkeja, leluja, kiukuttelevia lapsia ja hampaita kiristelevä äiti... Tai keittiöstä, missä iltapäivällä kiireisen aamun jälkeen tiskit odottavat, että joku tyhjentäisi puhtaat koneesta, mutta ruoanlaittokiireessä kauppakassista on tyhjennetty vain jääkaappiin kuuluvat ja ryhdytty sitä ruokaa valmistamaan... Ei, ei ole tehnyt mieli ikuistaa niitä kuviksi. Nyt se vähän harmittaa.)
 
Kiirettä. Kiukkua. Sotkua. Ikäviä yllätyksiä. Väsymystä.
 
Ja sitten niitä päiviä, kun ollaankin vain ilta kotona. Mikä on jotenkin sotkeentunut, vaikka pari vuorokautta kotona on käyty vain nukkumassa. Mutta että ollaan vain kotona, lämmitetään illalla sauna. Ja aamulla taas päiväkotiin, töihin ja kouluun.
Kotimatkalla kirjastosta uusi neulekirja ja postilaatikossa Kotivinkki. Ruoanlaittoa, pyykinpesua, pienten kanssa pelattu lautapeli.
Kun edes auton hajoaminen, ratkaisu korjatako sitä enää lainkaan. Autonvaihtosuunnitelmien mutkistuminen. Ei jaksa enää sen suuremmin harmittaa.
 
Ei tämä helppoa ole. Ei edes mukavaa. Uuden opettelua. Hoitaa, huolehtia, murehtia, järjestää ja korjata. Sekä ennen kaikkea opetella niitä asioita, jotka luokittelen "miesten töiksi" ja joista en tahdo oikein ymmärtää mitään. Olla vastuussa kaikesta yksin.
 
Mutta sitä se on. Arki. Huonompia päiviä. Ja niitä ihan tavallisia päiviä, jolloin pystyy iloitsemaan pienistä asioista.
 
Ja onpahan viime aikoina tullut tuuleteltua ja oltua ylpeä itsestä. Selviän. Osaan. Onnistun.

keskiviikko 31. elokuuta 2016

 
Viikonlopun vietimme mökillä. Kesän viimeinen kerta.
Pienestä flunssasta huolimatta kirmattiin vielä saunasta mereen.
Aina vain siellä on hyvä olla. Sinne arki ja murheet eivät osaa.
 
Mutta kotona on. Arki ja murheet. Kesälomasta muistuttaa vain se, etten tahdo saada kiinni rytmistä. Kuinka tässä ehtii muuta kuin töissä käydä?

keskiviikko 17. elokuuta 2016



Kesäloman alussa isosisko puhui mukavia saumurilleni (vai kuinka nuo koneet saadaan parempaa tikkiä tekemään?) ja lomani aikana tuli ihan pikkuisen ommeltuakin.
Tytöille toista vuotta kangaskaapissa odottaneesta kankaasta kesäpaidat. Ja pojallekin yksi t-paita ja parit kalsarit lisää.

sunnuntai 14. elokuuta 2016

 
 
 

 
Kolmen viikon kesäloma. Ei se pitkä ole. Mutta kyllä siinä ehti monenlaista.
 
  • Heti kolmantena lomapäivänä esimies ilmoitti, että loppu vuodesta olisi tiedossa kolmen viikon lomautus.
  • Tein viikon mittaisen ryhtiliikkeen ruokailutottumuksiin. Joka sitten romuttui kesälomareissuun ja loppuloman aikana ryhtiä ei sitten enää löytynytkään.
  • Tein ensimmäinen kesälomareissun yksin pienten kanssa. (Onneksi sisko perheineen lähti seuraksi ja turvaksi). Puuhamaa. Sinne mennään toistekin.
  • Samaisella reissulla siskon mies teki autoremonttia työkaluinaan puukko ja laastari, koska parempia työkaluja ei ollut matkaan sattunut mukaan. (Sanoinko jo, että onneksi sisko perheineen oli matkassa mukana? Omalla romulla minua ei matkaan päästetty, mutta eipä mikään auto rikkoutumaton ole.)
  • Pieni sairasti yhden päivän huiman korkean kuumeen.
  • Juhlittiin Pienemmän syntymäpäivää.
  • Viimeisinä päivinä ennen arjen alkua ehdittiin mummun ja tuffan mökillekin. Siellä on ihmisen paras olla. Kunpa olisi ollut aikaa olla kauemmin.
  • Pieni aloitti koulutaipaleen. Tuoreeltaan hän kommentoi: "Ei siellä ollutkaan niin kamalaa kuin luulin." (Välitunnit oli pelastava yllätys.)
Nautittiin helteistä. Ja ensimmäisistä syksyn tuoksuisista tuulista ja rankkasateista. Pyöräiltiin uimarannalle. Säilöttiin kesän herkkuja talveksi. Nautittiin joutilaisuudesta. Ja tylsistyttiin ja kiukuteltiinkin. Niin, että ei se ihan kamalaa ole töihin ja arkeen palata.
 
Kiitos loma.

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016


 
Mulkosilmäisiä lonkeroita.
Olin tekemässä vain pienelle kummitytölleni. Mutta omat pienet halusivat myös. Ja virkkasin sitten kummitytön isoveljellekin oman.

tiistai 19. heinäkuuta 2016


Yksi kolmesta kuluvan vuoden neuletavoitteista. Huivi. Iso ja kolmikulmainen.
Pakko myöntää, että olen itsekin yllättynyt, kuinka hieno siitä tuli.
Annan äidilleni lahjaksi.
 
Vuoden toinen tavoite kuitenkin vaikeutui tämän työn myötä. Siis lankavaraston supistaminen. Ostin lankaa ohjeen mukaan ja punaista lankaa kuluikin työhön yli kerä vähemmän.

lauantai 2. heinäkuuta 2016


Kesä.
On ollut aurinkoinen ja lämmin.
Mutta yksin isossa talossa ja pihassa. Se tarkoittaa lämmityspuiden tekoa talveksi, mattojen pesua ja nurmikon ajamista.
Se on paljon se. Verrattuna talven muutamaan lumenluontikertaan ja päivittäiseen leivinuunin lämmittämiseen.
 
Laiska töitään luettelee. Itseään ja tekemisiään kuuluu vähätellä täällä Suomessa?
Mutta.
Kaikki 24 mattoa on nyt pestynä.
Polttopuutkin sillä mallilla, että yhden päivän pienimuotoisten talkoiden (moottorisahan käyttöä en ainakaan toistaiseksi ole ottanut haltuun) jälkeen pärjännen talven.
Perkele Mä tein sen!
Huonoa omaa tuntoa potien. Siitä, että pienet ovat leikkineet keskenään.
 
Heinäkuu on alussa. Loma vasta tulossa.
Nyt on aikaa nauttia kesästä. Olla pienten kanssa. Toivottavasti aikaa käsitöillekin.
 
(Niin ja matottomilla lattioilla hiekkaa. Järjestys vähän muutenkin joka lailla retuperällä. Mutta eipä sitä kauniina päivinä paljon sisällä viihdytä...)

maanantai 27. kesäkuuta 2016

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016


En minä käsitöitä ole unohtanut. Etenevät vain kovin hitaasti.
Ensin ompelin Pienelle kasan pikkuhousuja. Sitten lähestyvän juhannuksen varalle Pienemmälle pitkäpunttiset kalsarit. (Vaikka tuleva juhannushan vietetään oikeassa, aurinkoisessa ja lämpimässä kesäkelissä!)
Lopuksi oli tarkoitus ommella muutamat lyhytlahkeiset kalsarit Pienemmälle. Toisia ommellessa katkesi ensin saumurista neula. Ja sen jälkeen kone temppuili tikin kanssa. Eli tällä erää valmistui nyt vain ne ensimmäiset. Ja loput jäi odottelemaan, että jaksan tahia koneen kanssa. (Salaa toivon, että sisko tulisi ratkaisemaan ongelman. Hän osaa leperrellä koneille.)

keskiviikko 1. kesäkuuta 2016


Koska kevät ja Ihan oikea blogi? innostuin virkkaamaan.
 
Toukokuussa pienet saivat uuden serkun. Minusta tuli kolmannen kerran täti.
Viimeiset langat peittoon ostin vasta pikkuisen synnyttyä. Ja vähän tuli kiire saada valmista. Varsinkin, kun aluksi virkkasin reikäisempää mallia, joka ei sitten ollutkaan mielestäni kiva/hyvä.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016


Terassikausi on virallisesti avattu. Siis terassi pesty ja kalusteet kannettu varastosta paikoilleen. No grilliä vaille (tullee alkuviikosta). Mutta tänään ulkona syötiin ruoka ja jäätelöt, juotiin teet. Ja oltiin muutoinkin koko päivä. Ihan niin kuin kesällä.
Käki kukkui, naapurista kantautui moottorisahan ääni. Olisi tehnyt mieli vain istua auringossa ja virkata. Viettää sunnuntai nautiskellen, tekemättä mitään.
Mutta en oikein osaa. Polttopuita talveksi ja muita hyödyllisiä pakollisia hommia tein kuitenkin rauhassa, rennosti, nautiskellen. Oikeasti on kyllä hienoa ripustaa pyykkejä kuivumaan ulkona, auringon paistaessa, kesän tuoksuessa ja käen kukkuessa.

Ps. Viime kesäksi nollabudjetilla ideoimaani kalustukseen olen edelleen äärettömän tyytyväinen, lähes ylpeä.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vielä arkirytmissä. Koko perhe hereillä, virkeänä ennen aamu kuutta. Jo kello 7.30 ulos nauttimaan kesäisestä aamusta. Vihdoinkin kasvimaahan herneet, perunat ja sipulit kasvamaan. Pienet keräsivät purkin täyteen kastematoja. Hartaasti odotetulle onkireissulle.
Mutta ensin ajoimme taas mutkaista, voikukkien reunustamaa tietä lankakauppaan. Nyt on langat muun muassa tämän vuoden tavoite neulomuksiin.
Loppupäivä kuluikin onkireissulla. Mummun ja tuffan mökillä ensimmäistä kertaa tänä keväänä. Lokkien kiljunta. Peppu veden pinnalla pystyssä, jalat ilmaa potkien ruokaa sukeltava joutsen. Ja lopulta pienten kalastajien sinnikkyys palkittiin. Viljo-kissalle tuliaisiksi 5 ahventa ja 1 särki. Ei sieltä olisi kukaan taaskaan kotiin tahtonut.
Väsyneet, onnelliset pienet nukkuvat. Kissalla vatsa täynnä tuoretta kalaa. Minä rentoutuneena juon teetä Fazerin sinisen kanssa. Äärimmäisen tyytyväisenä hypistelen uusia lankoja. Siirryn sohvan nurkkaan virkkaamaan. Pian saa, pitkän levon jälkeen, puikotkin töitä.

lauantai 7. toukokuuta 2016

Kuva Pienen piirtämä.

Kun tuntuu tältä.
On parempia päiviä. Ihania hetkiä.
Mutta pohjalla on tämä.
Ja toisinaan se ottaa vallan.
Ei minulla niin väliä ole.

Elämä jatkuu. On jatkuttava.

Pahinta on, että tässä on myös lapset.
Heistäkin tuntuu tältä.

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016


Pienimmän polvisukat ovat vihdoin valmiit. Hän ehti ensimmäisen sukan valmistuttua toivoa, että olisi yksijalkainen. Mutta hämmästeli itsekin, kuinka nopeasti toinen sukka valmistui (kahdessa illassa).
Neljä-vuotias valitsi kerän jos toisenkin minun makuuni toisiinsa vaikeasti sovitettavia lankoja. Ja lopuksi ilmoitti kaikella tomeruudellaan, että ja sitten tästä (punainen kerä) varpaat.
Pienessä polvisukankutomismotivaation ja hyvän idean yhdistää villin valikoiman lankoja puutteessa päätin ryhtyä itsekin villiksi ja sen kuin vain kutoa. Ja heti miten varresta tulikin aivan täydellisen ihana.
Sukan saajan näkökulmasta kutominen olisi pitänyt aloittaa varpaista (en ole vielä koskaan kokeillut). Oli meinaan pienellä kova huoli ja vahtiminen, että ymmärsikö äiti nyt oikein ja muistaako, että varpaisiin sitä punaista piti laittaa (mokoma kun meni aloittamaankin sukan punaisella).
Kirjavat langat riittivät vain varsiin ja suunnittelin kantapään jälkeen ottavani käyttöön tytön valitsemat pinkin, violetin ja valkoisen ja jatkavani kirjoneuleharjoittelua sydämin. Pari riviä sydämiä ehti valmistua. Mutta! Ei ole kirjoneule vieläkään minun juttuni. Ja olin niin hirmuisen tyytyväinen varsiin, mutta täydellinen värimaailman ja tyylin muutos olisi pilannut sukat.
Siis purkamaan. Ja lankakaupoille. Jotta saisin sukan lopunkin samantyyliseksi.
Ensimmäiset tänä vuonna ostetut langat. 2 kerää 100g. Ja ihan kaupungista asti, kun tästä kylästä kyseinen väri oli loppunut.
Jälkiviisaana todettakoon. Ettei ostamani langan väri niin täydellinen ollut. Onneksi kuitenkin riittävän hyvä. Ja että toista lankaa kului 8 grammaa ja toista 6 grammaa. Tässä kohtaa tuli mieleeni, että olisihan tuolla lankalaatikossakin voinut olla näin pieni määrä jotain suunnitelmaani sopivaa. Niin ja kyllä piti tänään sinne laatikon pohjalle sen verran kurkistaa, että olisihan sieltä voinut löytyä jopa parempikin vaihtoehto.
Mutta sukat ovat kuitenkin onnellisesti valmiit. Ja saajakin oli niin tyytyväinen, mitä se nyt 4 vuoden uhmaan sopii. Äidillä, kun on viime aikoina ollut tapana kuulla tai ainakin ymmärtää pientä aivan väärin. Ja illalla tyttö huomasi, että nythän se peijakas olikin kutonut kaksi aivan erilaista sukkaa. Ei osu raitojen värit kohdikkain (ei ollut tarkoituskaan, kun kerran langanloppuja kulutin). Samanlaiset olisi pitänyt olla! Eikös se nyt ole tapana...
Minä nyt kuitenkin olen tyytyväinen. Ehkä haluan itsellenikin samantyyliset.

perjantai 22. huhtikuuta 2016

 
Aiemmin valmistuneet polvisukat Pienelle. Tästä koko polvisukkaprojekti alkoi. Nämä sukat olivatkin helpot verrattuna Pienemmän kirjoneule-taisteluun.
Mutta nyt näyttää jo vahvasti siltä, että pian projekti päättyy. Pienimmänkin sukat valmistuu. Palataan niihin liittyviin haasteisiin myöhemmin kuvan kera.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016


Pitkävartiset kirjoneulesukat Pienemmälle.
Ei ne kauniit ole. Neulepinnaltaan. Mutta ensimmäinen kirjoneule, mikä sopii.
Yksi, ihan ensimmäinen, sukanvarsi meni purkuun. Koska se vaikeus: kirjoneuleesta tulee niin piukkaa, ettei sukka mahdu jalkaan.
Ärsytti niin paljon, että päätin, että nyt minä sen opettelen. On meinaan ennenkin tullut todettua, ettei kirjoneule onnistu. (Viimeksi tämä.)
Ensimmäinen onnistunut sukanvarsi on kaukana kauniista. Mutta Pienempi kehui, että tulee hienot. Ja koska itse en nähnyt näistä langoista sukkia ilman aaltoilevia raitoja. Jatkoin. Kantapään jälkeen neulepinta oli jo vähän siedettävämmän näköistä.
En oikein vieläkään ymmärrä, mikä kirjoneuleessa aluksi oli niin hankalaa. Enkä kyllä vieläkään kovin luottavainen ole, että mahdollinen seuraava kirjoneule onnistuisi.
***
Pienelle pitkävartiset sukat valmistui jo aiemmin. Siitähän tämä alkoi. Kun tyttö totesi, ettei heillä ole lainkaan pitkävartisia sukkia. Vielä pitäisi jaksaa kutoa Pienimmällekin.

maanantai 11. huhtikuuta 2016

 
Haaveilulistan kohta 9. Joku piirsi mustalla tussilla henkselit sen yli.
 
Uskomatonta. Että lumet on sulanut.
Tuli kevät.
Että selvisin loputtoman pitkästä ja pimeästä.

sunnuntai 10. huhtikuuta 2016

Sillä välin on tullut kevät.
Istun keittiön pöydän vieressä. Katselen lumetonta, aurinkoista pihaa.
Juon teetä ja syön suklaata.
Tekisi mieli kuopsuttamaan ja kropsuttamaan.
Halkaisemaan ja pinoamaan ensi talven puita.
Edes hetkeksi kääntää kasvot aurinkoa kohden.
 
Minusta tauti vihdoin antoi periksi.
Mutta pienissä on vielä sitkeämmässä.
7. päivänä Pieni ei jaksa enää raivota, ettei halua olla kipeä.
Huokaisee vain, että haluaisi jo esikouluun. Ja ulos.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Ulkona on harmaata. Sataa vettä. Kai jo useamman päivän peräkkäin.
Olen maannut viisi päivää sohvalla. Enää en jaksaisi.
Sunnuntaina pienet kysyivät kuolenko.
Maanantaina sairastuivat itsekin.
 
Tavallinen, pitkä, kuumeinen flunssa tämä vain on.
Mutta en ole esikoisen syntymän jälkeen ollut kuumeessa.
Ja tällä sairastelulla seuraavaan kertaan mennee taas melkein kymmenen vuotta. Toivon.
 
Taitaa tauti antaa periksi. Ainakin minusta.
Makuaistia ja ruokahalua vielä odotellessa.
Sekä voimia nousta sohvalta.
 

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016


On ollut haipakkaa. Niin, että hyvä kun kerran viikossa on ehtinyt hetkeksi tarttua puikkoihin. Vaikka juuri kaiken haipakan keskellä rentoutuminen kutoen olisi enemmän kuin tarpeen.
Mutta vihdoinkin olisi valmista. Pitsisukat itselle. Näitä oli kiva kutoa ja tykkään valmiinakin, että on hyvät ja hienot sukat.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Harmaita päiviä.
Paljon asioita tehtävänä. Kiireen tuntua.
Kyvyttömyyttä keskittyä yhteen asiaan. Sinkoilua.
Huminaa ja surinaa päässä.
 
Tänään mielettömän upea auringonpaiste.
Tavallisen verkkaisesti eletty arki-ilta.
Loma ihan nurkan takana.
 
Vaikka vieläkin loputtoman pitkä to do -lista.
Riittämättömyyden tunne.
Tavallisen, tylsän arjen ikävä.
Kuitenkin usko, että tämä tästä vielä.
Ihan kohta helpottanee. Edes. Kiireen tuntu. Ja surina ja humina päässä.

lauantai 27. helmikuuta 2016

 
Minun mielestä. Vuodenkierto pitäisi mennä niin, että syyskuussa syksy tulee ryminällä. Lehdet tippuvat puista. Lokakuun loppupuolella saisi sitten jo sataa lunta. Ja vuoden vaihteen jälkeen. Samaan tahtiin aamujen ja iltojen valaistumisen kanssa lumien sopisi sulaa ja kevään tulla.
 
Totuushan on, että syksy on alkuun hidas ja loputtoman pitkä. Lumi sataa monesti vasta, kun minun mieli odottaa jo kevään alkavan. Ja pahimmillaan, niin kuin tänä vuonna, tammikuussa sataa vettä, sulattaa lumen ja näyttää maan. Saa minut jo hurraamaan kevään tulosta. Mutta helmikuussa sataa lunta. Lunta. Ja vielä lisää lunta.
 
Kuvan aamujen hetkellisten auringonpilkahdusten tuoma lohtu on olematon, kun iltapäivään mennessä taivaan täydeltä tupruttaa lunta.

maanantai 22. helmikuuta 2016

 
Oli tehtävä toisetkin musta-pinkkiraidalliset vanttuut. Itselle. Koska alun perin ne ensimmäisetkin piti tulla itselle. Ja koska olen innostunut lankalaatikon tyhjennyksestä.
Joskin kokematon ja heikkohermoinen lankalaatikon tyhjentäjä olen. Pelotti ja murehdin, jos lanka loppuu kesken. Vaikka sitä jäi vielä reilusti ylimääräistä.

maanantai 15. helmikuuta 2016

 
No ei tämä pienten valitsemien lankojen kutominenkaan helppoa ole. Nytkin yksi vantus oli melkein valmis, kun päätyi purkuun. Mutta kyllä kannatti. Koska lopputulos on nyt paljon parempi. Sekä pojan että mun mieleen. (Ei hän sitten pipoa tahtonutkaan, vaikka omaksikin yllätyksekseni olisin moisen toiveen toteuttanut.)
 
Kaupungissa tänään käydessäni oli kyllä hilkulla, etten kantanut kotiin uutta lankaa. Se on se kevään uutuusväri, joka täällä kotimarketissakin aina huutelee. Mutta koska olisin tarvinnut sen kaveriksi ainakin harmaata ja täydelliseen yhdistelmään olisin ostanut vielä aniliininpunaista melkeinpä valkoistakin... Tuli siinä sitten onneksi mieleeni, että lankalaatikkoa piti tyhjentämäni ja että ideoita ja motivaatiotakin tähän projektiin tuntuu olevan.
Mutta jos tuo kevään uutuusväri jää vallan ostamatta. Epäilen sen harmittavan vielä mummonakin.

perjantai 12. helmikuuta 2016


Lankalaatikon tyhjennys etenee. Ja pahimmat langanostohimot on laantuneet. Koska Pieni sai sateenkaarisukat, halusivat pienemmätkin valita laatikosta langat, joista kudon heille.
Pienin valitsi oranssin, punaisen ja valkoisen. Ja tilasi vanttuut.
Nukkui yönkin vanttuut kädessä. Aamulla todeten: Mä tykkään näistä vanttuista. Mutta en liikaa.
Tällä taktiikalla lankoja saanee kulumaan mukavasti. (Vaikka eihän tuollaisiin pieniin paljoa kulu, mutta mukavan nopeasti niitä valmistuu.) Koska sateenkaarisukat saanut Pieni parahti jo, että miksen hänelle tehnyt vanttuita. Ja Pienempi mainitsi pipon...

keskiviikko 10. helmikuuta 2016


Näistä langoista olen joskus aiemminkin yrittänyt vanttuita. Viime tai toissa vuonna. Mutta eipä ne pitkälle edenneet, kun päätyivät purkuun.
Tällä kertaa vanttuut tuli valmiiksi. Mutta alkuperäisestä ajatuksesta poiketen eivät päädykään omiin käsiin vaan ystävälle.

maanantai 8. helmikuuta 2016

 
Epätodellinen viikonloppu. Siskon kanssa kahdestaan ompelukoneiden kanssa.
Valmiiksi sain tytöille samistelu ryppyhihapaidat ja sydänlegginsit. Olivat todella mieluiset ja legginsit omastakin mielestä odotettua ihanammat. Edelliskerran yöhousumaisen löysistä mopolegginseistä oppineena onnistuin tällä kertaa tekemään Pienellekin riittävän kapeat legginsit.
Pojalle t-paita ja parit kalsarikokeilut. Vaikka pikkuhousuja, kalsareista puhumattakaan, mun ei koskaan pitänyt alkaa näperrellä.
Oli kivaa.
 
Kunnes todellisuus palasi ryminällä...

keskiviikko 3. helmikuuta 2016


Jo muutaman vuoden mukanani on kulkenut itse tekemäni kalenteri. Niin myös tänäkin vuonna. Kuukauden käytön jälkeen sain kannetkin valmiiksi.

lauantai 30. tammikuuta 2016

 
Sateenkaarisukat Pienelle valmistui.
Aavistuksen hämmästyneen riemuissaan tyttö hihkaisi sukkia kokeillessaan: "Ne on sopivat!" Sen verran itsevarma tässä kohtaa olin, että pidin sitä itsestäänselvyytenä.

keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Sateenkaarisukat etenee. Joskin verkkaisesti.
Lankalaatikon tyhjennyskin tuntuu tyssäävän.
Ensin himoitsin harmaata lankaa lankalaatikon värikkäiden kaveriksi. Eli harmaan langan ostaminen edistäisi muiden lankojen kulutusta.
Mutta sitten sinne marketin lankahyllylle ilmestyi kevään uutuus värejä, joista yksi huutelee mulle, joka kerta, kun haen täydennystä jääkaappiin. Tänään uskaltauduin jopa siihen lankahyllyn läheisyyteen ja toinenkin kevään uutus hihkaisi myös tulevansa meille.
Ei, vielä en ostanut lankaa.
Mutta eipä ostoslista vielä tähän loppunut. Lankalaatikon tyhjentämisen lisäksi tämän vuoden suunnitelmiin lukeutui villatakin tai -paidan kutominen itselle. Ja nyt olen löytänyt ihanan ohjeen. Ja sitähän olisi päästävä kutomaan heti. Eikä lankalaatikossa tietenkään niin paljoa sopivaa lankaa ole.

lauantai 23. tammikuuta 2016


Jatkoa lankalaatikon tyhjennykselle.
Sukat kummitytölle ja hänen isosiskolle.
Perheessä olisi enemmänkin sukan kuluttajia, mutta. Miestensukat päätyivät purkuun, kun ensimmäiseen sukkaan olisi saanut alkaa tehdä kärkikavennusta. Ei nyt vaan ota luistaakseen tämä kutominen.
Tartuin sitten sateenkaarilankaan, josta Pieni on pitkään pyytänyt itselleen jotain. Ensimmäisen sukan varsi on valmis, mutta taidan purkaa senkin. Uutta, parempaa ideaa langasta sukiksi odottelemaan. Kun tuli jo luvattua sateenkaarisukat.

perjantai 22. tammikuuta 2016

 
Saanko esitellä. Viljo.
On tuo mies osoittautunut sen verran surkeaksi hiiren pyydystäjäksi.
Ja muutenkin.

maanantai 18. tammikuuta 2016


Esikoisen housut on ollut jo kesästä lähtien kertakäyttötavaraa. Tai siltä ainakin tuntuu, että uudet housut ovat heti polvesta (tai joskus jostain muualtakin) rikki. Nyt Pienempikin vaikuttaa kasvattaneen puukon polveensa.
Kangaskaapissa ei tietenkään ole oikeastaan lainkaan housukankaita!
Pieni, esikoinen, on housujensa kanssa muutoinkin haastava. Tytölle kun kelpaa vain sukkahousut tai legginsit. Värimaailmasta puhumattakaan.
Kuvan mopokangaskaan ei hänen mieleensä ollut, mutta kun housuhylly huutaa tyhjyyttään, eikä kangaskaapissa ollut muuta legginseihin sopivaa kangasta riittävästi, sain tytöltäkin epävarman hyväksynnän. Täydellinen valinta kaavan testailuun. Pieni, kun on kovin pitkä ja kapoinen.
Useamman viikon legginsit odottivat vyötäröä vaille valmiina. Ja arvaatteko, kuinka käy, kun vihdoin ryhtyy vyötäröä ompelemaan ja siinä ommellessa naureskelee itsekseen kirjoittavansa blogiin, kuinka vaikeaa vyötärön ompelu voi olla, kun siihen menee useampi viikko? Just just. Viimeisen päälle kaikki langanpäät pääteltyänikin totean, että kaikesta varmistelusta huolimatta kuminauha on mutkalla ja ei kun ratkomaan.
No valmiit ne nyt vihdoinkin on. Aavistuksen verran yöhousumaiset, koska kaavaa saa seuraavaa kertaa varten kaventaa. Mutta toimisiko kaava tällaisenaan velourlegginseihin? Talvikeleillä, kun housujen soisi olevan paksumpaa kangasta.

maanantai 11. tammikuuta 2016


Lankalaatikon tyhjennys on aloitettu.
Viikonloppuna, talven tultua lopultakin turhankin perusteellisesti, miehen käsinevalikoima osoittautui turhan suppeaksi. Koska miehelle oli keksittävä myös jokin pieni lahja, kudoin pika pikaa hänelle vanttuut intialaisella kiilapeukalolla.
 
Vanttuita kutoessa tuo tumma, petroolinsininen, josta en ole pitänyt, osoittautui todella kivaksi harmaan kaverina. Epäilytti, kuinka lankalaatikon tyhjennys tulisi onnistumaan. Olisin halunnut ostaa tuota sinistä lisää. Sukkiin.
Mutta ei hätää. Aloitin jo uutta työtä. Lankoja valitessa päädyin järjestämään ja myös tyhjentämään lankalaatikon kokonaan. Se olikin syvempi kuin muistin. Eikä tee enää mieli ostaa yhtään lankaa.

lauantai 9. tammikuuta 2016


Vuoden ensimmäiset. Räsyraitasukat itselle. Koska tilanne sukkahyllylläni hälyttävän huono.
 
Ajatuksissa tänä vuonna, liittyen neulomiseen:
  • lankavaraston supistaminen.
  • huivi. Sellainen kolmionmuotoinen iso.
  • itselle jokin kiva paita tai takki.

Mutta kaksi jälkimmäistä (ja kaikki muut ihanat uudet ideat) saavat nyt odottaa. Yritän keskittyä lankavaraston supistamiseen. Edes hetken.

perjantai 8. tammikuuta 2016


 
Perjantai.
Töistä kaupan kautta kotiin tarpoessani lumipyryssä polviin ulottuvassa kinoksessa. Oli ostettava herkkuja palkinnoksi jaksaakseen kotiin asti.
Onneksi joulu siivottu pois. Tulppaaneja. Ja alkava kolmen päivän vapaa.
Yhdessäoloa. Villasukat jalassa villapeiton alla uutta sukkaa kutoen.
Huomenna lumitöitä. Jos se autokin tuolta pihalta vielä löytyisi.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Aamulla ulkona saman verran pakkasta kuin sisällä lämmintä.
Ihanan raikas, kirpeä pakkanen.
Mutta tällaisina päivinä pitäisi saada olla kotona. Kantaa petivaatteet ulos.
Käydä kävelyllä, lumen narskuessa.

maanantai 4. tammikuuta 2016

En muista, milloin meillä olisi joulu saanut olla näin pitkään. Ei ainakaan neljään vuoteen.
Tänäänkin työpäivän jälkeen sohvannurkkaan lysähtäessäni ajattelin, että olkoon. Loppiainen, se virallinen joulunpoissiivous deadline, on vasta ylihuomenna.
Mutta iltasella innostuin kuitenkin pakkaamaan tontut, valot ja muut koristeet laatikoihinsa vaatehuoneen hyllylle.
Vielä yhden yön kuusi seisoo olohuoneen nurkassa. Riisuttuna. Kai mies huomenna ymmärtää sen ulos nostaa.