perjantai 28. huhtikuuta 2017

Se viides kohta tähän aiempaan 3+1 listaan yksinäisyydestä.

Se, kun sairastan. Toivon, että joku huolehtisi lapsista, tiskeistä... JA MINUSTA.

torstai 27. huhtikuuta 2017

 
Silloin ennen pääsiäistä ommellessani siskoni kanssa, tavoitehan oli herätellä ompelukoneenkesytysinnostusta. Ja innostuinhan minä: hamstrasin kankaita ja kaavoja.
Viime viikon loppupuolella minulla oli hetki erittäin harvinaista omaa-aikaa. Ja niin minä sitten ompelin Pienemmällekin PaaPiin kaavakirjan Varpu-collegepaidan.
Ikävä kyllä on todettava, että melkoisesti oli itseäni pyllylle potkittava ja vähän sellaista hampaat-irvessä-meininkiä oli. Rehellisesti harmitti, että on tullut hamstrattua niitä kankaita.
Lopputulos oli kuitenkin ehkä vielä parempi kuin kuvittelin. Ja varovasti uskallan toivoa, että kyllä tämä tästä lähtee. (Näin jälkikäteen ajateltuna innostuksen puutetta saattaa selittää jossain nurkan takana lymynnyt ja seuraavana päivänä kunnolla iskenyt kuumepöpö.)

keskiviikko 26. huhtikuuta 2017

 

Rehellisesti. Tässä taloudessa se olen ollut minä, joka on viimeiset kaksi vuotta leikkimökistä pienille haaveillut ja puhunut. Tänään sellainen vihdoin siirrettiin meidän pihaan. Jolloin alkoi pienten innostus ja hyörinä.
Ennen kunnon siivoamista ja maton sisälle kantamista on odoteltava lämpimämpiä kelejä ja pihan kuivumista. Lisäksi itse olen vielä toipunut sisällä nuhakuumeesta. Pienet joka tapauksessa viihtyivät tänään ulkona koko illan. Pieni haravoi leikkimökin ympäristöä, Pienempi nikkaroi kenkätelinettä. Äiti, voitko kutoa meille tänne patalappuja? Mitä huonekaluja tänne tuodaan? Äiti, anna harja, millä voidaan lakaista mökissä. Tähän tulisi pöytä. Me tuotiin tänne käpyjä koristeiksi.
Onhan se ihanaa. Pienten innostus. Ja tarttui se minuunkin. Että terve menoa pöpöt, jotta pääsemme yhdessä toteuttamaan, siivoamaan, kunnostamaan ja sisustamaan.
 
Tämä leikkimökki tai leikkimökkihaaveeni toteuttaminen on minulle kuitenkin enemmän kuin vain leikkimökki. Siinä vaiheessa, kun haave alkoi toteutua, (ja kerrankin olin nopea päätöksessäni ja liikkeissäni) tuli tunne, että pärjään ja selviän tässä elämässä. Saan ne kaikki muutkin haaveeni vielä joskus toteutettua.

torstai 13. huhtikuuta 2017


Vielä yhdet pienet säärystimet. Pienempi valitsi itse pääsiäisen ja kevään keltaisen ja vihreän.

(Ja seuraavaksi on kudottava se villatakin loppu itselle valmiiksi!)

keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

 
Lauantain vietin siskon ja ompelukoneiden  kanssa. Koska on taas vierähtänyt liian pitkä aika kesyttämättä ompelukoneita.
Aloitin helpolla ja muka nopealla legginsien ompelemisella Pienelle. Muka nopea, koska taistelin muutaman tunnin viimeisen sauman ja ompelukoneen kanssa. Suostui se kone lopulta tekemään kunnollista tikkiä.
Jatkoin ompelemalla Pienimmälle nilkkapituisen yöpaidan. Tästä ihanasta Verson Puodin kankaasta haluan itsellenikin yöpaidan. Tässä vaiheessa katkesi toinen, kolmas ja useampikin ompelukoneen neula. Uups.
Sitten alkoi jo sujua. Pienemmän autopaidan tein riskillä, tuleeko liian räiskyvä. Ei tullut. Wuhuu!
Kello näytti jo nukkumaanmenoaikaa ja sisko keräsi kimpsunsa ja kampsunsa, kun pääsin vauhtiin. PaaPiin kaavakirjan Varpu-paidassa oli pelottavan paljon osia. Mutta osoittautuikin helpoksi ommella. Paita on myös Pienen mieleen. Ja tarkoitus on tehdä Varpu-paidat myös Pienemmälle ja Pienimmälle.
Niin tavoitehan oli herätellä ompeluinnostusta. Ja heräsihän se, kaikesta vastustuksesta huolimatta. Pienet ovat myös innoissaan. Pieni haluaa oman nilkkapituisen yöpaidan ja haaveilee siitä nyt joka ilta (lupasin ommella). Ompelen, ompelen. Vaatinee vain vähän ajankäytön uudelleen priorisointia?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017


Minä olen niitä tapauksia, jotka eivät jaksa harjoitella pitkäjänteisesti. Ja kuitenkaan en aina osaa antaa periksi.
Kirjoneule on yksi sellaisista hermojani raastavista asioista, jota en osaa. Mutta haluan osata. Nyt heti!
 
Nyt sujuu jo siinä määrin hyvin, että lopputuloksesta tulee oikean kokoinen. Ohjeen mukaan valitusta silmukkamäärästä, kun aiemmin on tullut paaaljon pienempää kokoa kuin piti. Mutta ei tuo lopputulos vieläkään ole kaunista katseltavaa.
 
Eniten ärsyttää, etten ymmärrä, mikä tässä nyt on näin kovin vaikeaa. (Kai se on nöyrryttävä ja perehdyttävä kirjoneuleen kutomisen ohjeisiin ja vinkkeihin.)
 
Tästä harjoituksesta tuli Pienimmälle säärystimet, jotka nähtävästi toimivat oikein mainiosti hihattiminakin.

lauantai 1. huhtikuuta 2017


Se on kuulkaas kevät sillä mallilla, että kotitiemme on vihdoin sulanut. Pyörät kaivettu varastosta ja kumit pumpattu täyteen. (Vaikka tänään aamu alkoikin lumisateella.)
Minulle se on yhtä kuin vapaus!
Koska nyt pääsen lenkille ilman lapsenvahtia. Kun pienet pyöräilevät mukana.
Pitkän talven jälkeen he ovat pyöräilystä niin innoissaan, että polkevat vaikka kuinka. Ja tämän alkuhuuman käytän nyt hyväkseni. Ja pyöräilyinnostuksen lopahtaessa karkkipäivän karkkiostokset yhdistetään äidin lenkkeilyyn! (Kiristys, uhkailu, lahjonta...)