Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihailen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

 

EEVA KILPI                                              

 

Kyllä se ikuisuusprojekti, villatakki itselle, etenee. Mutta tulipa taas välissä tehtyä yksi helpompi ja nopeampi työ.

Nimittäin kalamiehen toivomat läppälapaset.

 

 

 

Onhan se hienoa, että pienet arvostavat tekemiäni käsitöitä ja haluavat itsekin tehdä.

Koska kolmen pienen opettaminen kutomaan on... Joulupukki toi lapsille kanavatyöt.

 

Mutta, mutta... Aina kun kudon. Pienet kysyvät, milloin teen heille jotain. Säärystimet, lämpimät vanttuut, läppälapaset... Pyyntöjä riittää.

Varsinkin, kun Pieni alkoi kantaa kirjastosta ohjekirjoja kotiin. Ensin Neulotut nallet ja pieni pyyntö, voisinko joskus tehdä kirjasta jotain heille. Epämääräisen hymähdykseni seurauksena seuraavana päivänä kirjasta oli jo valittuna, jokaisen suosikki nalle ja sen tarvitsemat vaatteet.

Seuraavaksi kirjastosta tuomansa Söpöt huopamaskotit oli onneksi toteutettavissa pienten kanssa yhdessä.

 

Niin ja se varsinainen ongelma. Puikoilla on suuri ikuisuusprojekti, joten pienten esittämien pyyntöjen ja toiveiden lista vain kasvaa ja kasvaa.

Sitten kun kaikki on hyvin.

Pienet on kotona. Koti on siisti. To do -lista on olemattoman lyhyt.

On aikaa olla. Pienten kanssa. On aikaa itsellekin.

Kun ei ole mitään sen suurempaa murhettakaan.

 

Jäljelle jää vain yksinäisyys.

Toisen aikuisen kaipuu.

Ajatuksia ja puhetta, läheisyyttä ja hiljaisuutta.

Jonkun jonka kanssa jakaa, elämänsä.

"Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan,
ja ihan kenelle vaan, joo-oo
Mä en pelkää enää mitään,
en puheita, yksinäisyyttäkään

Oli mullakin tunteet
oli mullakin sydän
Ja se päättyy nyt tähän,
oli mullakin voimaa,
vaan vähän
Mä en oo näkymätön,
mä oon hengissä vielä"

Vesala

Tämä vuosi. On ollut ehkä elämäni helvetillisin. Paskin ja raskain.

Se alkoi jotakuinkin näin:

 

" Yhtäkkiä maailma rysähtää paikoiltaan. Samanaikaisesti kun joutuu ajattelemaan, että tulevaisuus on tuhoutunut, pitää tietää kuka hoitaa lapset, muistaa onko jääkaapissa ruokaa, tankata auto."

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia

 



"Kuka meidät opetti niin, pysymään hiljaisuudessa kii?
Jos sä viitot, huomaako kukaan?
Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita
Mut tänään naamiot riisutaan

Ja koko maailma näkee sen
Mitä sä kavahdit peitellen

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää"

                                                                                             Ellinoora


 

Mutta tästäkin vuodesta selvisin. Hengissä. En ehkä vieläkään täysin ehjä.

 

Käsityöharrastukselle ei ole riittänyt aikaa ja energiaa niin kuin aiempina vuosina.

Lankaa on kulunut vain 2662 grammaa.

Mutta nippa nappa onnistuin tavoitteessani supistaa lankavarastoa. Vuoden ensimmäiset langat ostin vasta huhtikuussa! Tampereen käsityömessuilla sen sijaan tuli tehtyä jälkikäteen harmittava heräteostos. (Harmitti siis vain tämän itselleni asettaman tavoitteen vuoksi.)

Vuoden aikana olen ostanut lankaa 2460 grammaa. Puolustuksekseni on sanottava, että yhdet langat ostin huiviin, jota en vielä ole ehtinyt aloittaakaan. Lisäksi tässä on langat omaan villatakkiin, jonka sain juuri puikoille.

Tammikuussa kirjaamistani kutomiseen liittyvistä tavoitteista myös kaksi muuta tuli saavutettua. Ison, kolmionmuotoisen huivin kudoin äidilleni lahjaksi. Tykkäsin ja omaan huiviinkin on siis jo langat hankittu. Ja itselleni aloitin kutomaan villatakkia, vaikka se ei tänä vuonna valmiiksi asti ehdikään.

Todettakoon vielä, että olen kyllä surkea jämälankakutoja, koska olen aivan onneton arvioimaan lankojen riittävyyttä tai suunnittelemaan neuleen pelkistä jämälangoista. Muutaman kerran olen siis päätynyt lankakaupoille tästä syystä. Ja toisaalta näin loppuvuodesta olen kokenut, että lankalaatikkoni on liian tyhjä ex tempore - tai jämälankaneulomiseen.

Suosikkini tämän vuoden aikaansaannoksistani on itselle tehty Kappa-huivi. Olin hieman epäilevä lopputuloksesta ja ajoittain tuskastunut loputtomaan sileään oikeaan. Mutta huivi on IHANA. Täydellinen.  Paras.

 

Viime vuoden lopussa kirjoitin, että vuosi on ollut rankka ja toivoin tästä vuodesta parempaa. Tämä vuosi oli kuitenkin rankempi. Mutta nyt helvetti on ohi.

Tulevalta vuodelta toivon pitkää pinnaa ja aitoa yhdessäoloa pienten kanssa. Tätä vuotta enemmän aikaa ja intoa käsitöille. Onnellisuutta ja hyvinvointia kaikille <3

Joulu tuli, oli ja meni. Onnistuneesti.

Vaikka olin vähän viimetipassa. (Minusta on tullut sellainen viimetipan ihminen.)

Vaikka lähes kaikki jouluvalmistelut oli jäänyt siihen ihan joulun kynnykselle tehtäväksi, niin päätinpä juuri ennen joulua tehdä pari itse tehtyä lahjaakin.

 

Isoimmat ikinä kutomani sukat. Ja silti jännitti, että ovat liian pienet. (Onneksi eivät olleet.)

 

Lisäksi omalle mummulle tein punaiset, huovutetut tossut. Jotka valmistuivat Tapaninpäiväksi, jolloin sukua kerääntyi hänen luokseen enemmänkin. (Kuvaa tossuista en huomannut ottaa.)