Toivon alkaneelta vuodelta paljon hyviä asioita.
Hyvin ensimmäiset päivät ovatkin sujuneet. Niihin on mahtunut monta ihanaa hetkeä lasten kanssa. Paljon asioita, mistä pidän ja mitkä tekevät onnelliseksi.

Puikoilta valmistui miehelle työvanttuut. (Vaikka hän meinasi, ettei itse tehtyjä raaski työkäyttöön.)

Tänä vuonna olen kutonut 2111 grammaa.
10 paria sukkia, 6 paria lapasia. Kaulahuiveja ja kirjoihin kansia. Tiskirättejä.
Ja virkannut matonkudetta vajaa kolme ja puoli kiloa.
Koreiksi ja keinutuolinmatoksi.

Muutimme takaisin maalle.
Ja opettelimme uutta, kotiäiditöntä, arkea.

Poikkesin periaatteistani ja puikoilla on ollut jopa neljä keskeneräistä työtä samanaikaisesti. Valmista kumminkin tuli.

 

 

Huivit pienemmille. Valkoinen Pienimmälle ja raidallinen Pienemmälle.

Vihdoinkin peukalokiilalliset vanttuut itselle.

 

Ja ryppyvarsisukat itselleni tietenkin. Villasukkiahan ei koskaan voi olla liikaa, kun nyt ensin saisi edes tarpeeksi.

Joulumieleni löytyi taas.
Olen siivonnut sopivasti. Ja kuunnellut jouluradiota.
Kuusi on koristeltu.
Ja alkuyöstä paketoin lahjoja.

Rauhallista Joulua.

Pukinkonttiin. Huovutetut lapaset. Ystävälle.

Joulu on jo ihan nurkan takana. Siihen se on hiipinyt huomaamatta. Tokihan valmisteluja on vähän tullut tehtyä. Mutta odottaa en ole ehtinyt. Välillä koko joulu tuntuu kovin kaukaiselta. Sateen ropistessa peltikattoon.

 

Toivon, että vielä tuntisin sen kutkuttavan odotuksen. Rauhallisen ja tunnelmallisen. Lasten ilon täyttämän joulun.

Pelkään, ettei päiviä nopeasti vaihtava arki hellitä jouluksikaan. Jouluviikollakin aatto lienee ainoa päivä, jolloin sekä minä että mies olemme vapaalla.

Perinteinen kaulahuivi Pienelle.
Pienen silmät loistivat innostuksesta, vaikka huivi oli vasta aluillaan.
Luonnollisesti pienemmätkin haluavat omat huivit.