Wuhuuuu! Se on valmis. Ja ihana. Se on villatakki alpakkalangasta.

Näiden isompien töiden kutominen on kyllä melkoista tunteiden vuoristorataa.

Koko työn ajan läsnä oli enemmän ja vähemmän pelko siitä, ettei lopputulos ole sopivan kokoinen. Kaarrokkeeseen asti selvisin kuitenkin melko helpolla. Mitä nyt välillä tuli tehtyä muutama pienempi työ lahjaksi. Kaarroke oli kuitenkin ohjeesta luettuna hyvin pelottava (eli vaikea). Rohkeutta ja motivaatiota keräillessä tuli kudottua mm. pienille säärystimiä.
Lopulta tartuin härkää sarvista, eikä se kaarroke mitään tähtitiedettä ollutkaan, kun vain ryhtyi hommiin. Ihan vallan innostuin, että kohta on valmis ja ihana ja... Sitten alkoi arveluttaa, olisiko pitänyt laittaa napit tiheämmin (olisi) ja pääntienreunuksen ohje ei tuntunut täsmäävän lainkaan puikoilla olevien silmukoiden kanssa. Ei aavistustakaan, kuinka se olisi ohjeen mukaan pitänyt tehdä. Kauhusta kankeana sovelsin, mutta lopputulos on hyvä. Sitten kunnon suru ja paniikki, onko takki kuitenkin liian tyköistuva (ja päätyisikö se sittenkin siskon kaappiin).
No se on nyt, puolen vuoden kutomisen jälkeen, kuitenkin valmis. Ihana. Kevyt, pehmeä, lämmin. Kaunis. Toivon, että tästä tulee paras villatakkini. Se jää nähtäväksi.