Arki.

 

(Tähän se kuva eteisen lattiasta täynnä kenkiä, takkeja, lakkeja, leluja, kiukuttelevia lapsia ja hampaita kiristelevä äiti... Tai keittiöstä, missä iltapäivällä kiireisen aamun jälkeen tiskit odottavat, että joku tyhjentäisi puhtaat koneesta, mutta ruoanlaittokiireessä kauppakassista on tyhjennetty vain jääkaappiin kuuluvat ja ryhdytty sitä ruokaa valmistamaan... Ei, ei ole tehnyt mieli ikuistaa niitä kuviksi. Nyt se vähän harmittaa.)

 

Kiirettä. Kiukkua. Sotkua. Ikäviä yllätyksiä. Väsymystä.

 

Ja sitten niitä päiviä, kun ollaankin vain ilta kotona. Mikä on jotenkin sotkeentunut, vaikka pari vuorokautta kotona on käyty vain nukkumassa. Mutta että ollaan vain kotona, lämmitetään illalla sauna. Ja aamulla taas päiväkotiin, töihin ja kouluun.

Kotimatkalla kirjastosta uusi neulekirja ja postilaatikossa Kotivinkki. Ruoanlaittoa, pyykinpesua, pienten kanssa pelattu lautapeli.

Kun edes auton hajoaminen, ratkaisu korjatako sitä enää lainkaan. Autonvaihtosuunnitelmien mutkistuminen. Ei jaksa enää sen suuremmin harmittaa.

 

Ei tämä helppoa ole. Ei edes mukavaa. Uuden opettelua. Hoitaa, huolehtia, murehtia, järjestää ja korjata. Sekä ennen kaikkea opetella niitä asioita, jotka luokittelen "miesten töiksi" ja joista en tahdo oikein ymmärtää mitään. Olla vastuussa kaikesta yksin.

 

Mutta sitä se on. Arki. Huonompia päiviä. Ja niitä ihan tavallisia päiviä, jolloin pystyy iloitsemaan pienistä asioista.

 

Ja onpahan viime aikoina tullut tuuleteltua ja oltua ylpeä itsestä. Selviän. Osaan. Onnistun.