maanantai 11. tammikuuta 2016


Lankalaatikon tyhjennys on aloitettu.
Viikonloppuna, talven tultua lopultakin turhankin perusteellisesti, miehen käsinevalikoima osoittautui turhan suppeaksi. Koska miehelle oli keksittävä myös jokin pieni lahja, kudoin pika pikaa hänelle vanttuut intialaisella kiilapeukalolla.
 
Vanttuita kutoessa tuo tumma, petroolinsininen, josta en ole pitänyt, osoittautui todella kivaksi harmaan kaverina. Epäilytti, kuinka lankalaatikon tyhjennys tulisi onnistumaan. Olisin halunnut ostaa tuota sinistä lisää. Sukkiin.
Mutta ei hätää. Aloitin jo uutta työtä. Lankoja valitessa päädyin järjestämään ja myös tyhjentämään lankalaatikon kokonaan. Se olikin syvempi kuin muistin. Eikä tee enää mieli ostaa yhtään lankaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti