Nyt kun olen parin vuoden tauon jälkeen saanut olla vapaalla myös Joulupäivän, voisin julistaa päivän joulun parhaaksi.

Aaton olen ehdottomasti halunnut hinnalla millä tahansa olla vapaalla. Se on se juhlapäivä. Joulupukin odotusta, jännitystä. Saunomista ennen puolta päivää. Tälläytymistä juhlaan. Herkkuja notkuva ruokapöytä. Ja tietenkin lopulta se Joulupukin vierailu ja lahjojen avaaminen.

Mutta Joulupäivä. Edelleen joulu. Vailla velvollisuuksia. Aamulla noustaan jatkamaan illalla uusilla leluilla kesken jääneitä leikkejä. Rakennetaan uudet legot valmiiksi. Pelataan yhdessä uutta lautapeliä. Ja Pienempi innoissaan ihka oikeista, pienistä työkaluista hoputtaa isänsä kanssaan kokoamaan ja korjaamaan sekä vielä autotalliin sahaakin testailemaan. Nälän yllättäessä jääkaappi on pullollaan jouluruokia ja karkkikipot täynnä suklaata. Viisareiden näyttäessä jo jotain iltapäivän tuntia vaihdetaan vihdoin yöpaita pois. Innostun ompelemaan. Kunnes Pienin, jonka flunssa yltyi aatonaatto iltana 39 asteen kuumeeseen, pyytää syliin. Halaillaan, hassutellaan. Alkuillasta mieleni täyttyy, miksi kysymyksistä. (Miksi ihminen syö, vaikkei ole yhtään nälkä? Ja miksi on käytävä töissä? Miksi heti huomenna?) Ja päädyn lenkille tuulettamaan ajatuksiani ja tekemään lisätilaa herkuille. Lasten käytyä nukkumaan jatkan ompelua.

Jospa ensi vuonna lupautuisikin olemaan aattoaamun töissä? Saisi loppujoulun olla vapaalla. (Se lienee nykyisessä työssäni suurin mahdollinen määrä saada vapaata joulunaikaan.)