Niin sanottu talvilomani, siis yksi lomapäivä yhdistettynä neljään viikkovapaapäivään, alkoi mukavasti. Eilen iltapäivällä pienet saivat kutsun yökylään mummulaan. Työpäivän jälkeen käytin lapsettoman illan siivoten. Niin, että lomalla voi ottaa rennosti. Yhdessäoloa ja puuhastelua lasten kanssa. Ja aikaa myös käsitöille. Sellaisia suunnitelmia tälle pienelle lomalle.
Ja tänään valmistuikin Pienimmälle t-paita.
onpa söpö <3
VastaaPoistaKiitos. Olisin tehnyt paidasta vähemmän hempeän, mutta eipä löytynyt kotoa sopivan sinistä resoria tähän hätään.
Poista