En minä ole kadonnut.

Olen tikuttanut. Kolmosen puikoilla.

Hitaasti, mutta varmasti.

 

Pienelle pitkää villatakkia. Koska hän halusi samantyylisen kuin olen itselleni joskus ostanut.

Liian kauan minulta kesti saada tämä puikoille. Liian hitaasti se valmistui.

Mutta se on valmis. Ihana. Mieluisa. Eikä kutita.

 

(Tämä on jännä vaihe lapsen pukeutumisessa. Kun et uskalla hankkia oikeastaan mitään vaatetta kysymättä lapsen mielipidettä. Mutta vielä äidin maku ei ole ihan yök, koska tämän villatakin lisäksi Pieni on halunnut samanlaiset farkut kuin minulla on.)