tiistai 21. huhtikuuta 2015



 
Laiska töitään luettelee.
 
Minä sain tänään haravointiurakan päätökseen. Johan sitä pienet ehtivät useasti kysellä. Miksi haravoin? Haravoiko muutkin? Miksi laitan käsiini niin monta laastaria? Ja miksi minulla on puutarhurin hanskat? Vastasin leikkiväni puutarhuria. Ja siltä minusta todella tuntuukin, kun kuopsutan kukkamaita ja sahaan puskia. Saa nähdä selviävätkö hengissä tietämättömästä käsittelystäni. (Ylimmäisen kuvan tukkipino on kuitenkin miehen ja apen aikaansaannosta tammikuulta.)
 
Pesin toisenkin koneellisen pyykkiä. Koska oli niin hyvä ilma viedä pyykit ulos kuivumaan. Ulkona on jo melkein kesä! Kunpa ei enää sataisi räntää.
 
Ostin kolme kerää sukkalankaa. Raitaisia sukkia on tulossa lisää. Vaikka siskon luona suunnittelin ompelevani seuraavaksi.

Olen viikkovillissä. Tuntuu sunnuntailta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti