keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

 

 
Eilen suuntasimme sateesta huolimatta läheiseen kotieläinpuistoon.
Mummu, minä, pienet ja pienten serkku.
Siellä oli mukavaa.
Syötettiin lampaille näkkileipää. Ratsastettiin hevosella. Istuttiin traktoriajelulla peräkärryssä. Lypsettiin lehmää. Juotettiin karitsoille maitoa pullosta. Kerättiin kananmunia ja kalkkunanmunia. Pidettiin pupua sylissä. Ja tietenkin leikittiin muun muassa kaura-altaassa ja heinävintillä.
Sadepilvetkin väistyivät.
 
Tänään mies lähti poikkeuksellisesti pitkään ajoon. Mieleeni on tullut muistot arjesta, jolloin mies oli aina useamman päivän ajossa. Olen myös ajatuksissani nostanut hattua yksinhuoltajille.
Onneksi ensi viikosta olemme kaikki lomalla.
 
Kotiin mukaan saaduista kanan- ja kalkkunanmunista teimme lettutaikinan.
Koiran iltalenkinkin pienet jaksoivat kitinöittä, kun keräsimme samalla kimpullisen kukkia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti