Se on kuulkaas kevät sillä mallilla, että kotitiemme on vihdoin sulanut. Pyörät kaivettu varastosta ja kumit pumpattu täyteen. (Vaikka tänään aamu alkoikin lumisateella.)

Minulle se on yhtä kuin vapaus!

Koska nyt pääsen lenkille ilman lapsenvahtia. Kun pienet pyöräilevät mukana.

Pitkän talven jälkeen he ovat pyöräilystä niin innoissaan, että polkevat vaikka kuinka. Ja tämän alkuhuuman käytän nyt hyväkseni. Ja pyöräilyinnostuksen lopahtaessa karkkipäivän karkkiostokset yhdistetään äidin lenkkeilyyn! (Kiristys, uhkailu, lahjonta...)

Yksinäisyys. Top 3+1 hetkistä, jolloin se on pahinta.

(Toisin sanoen saan yksinäisyydeltä turpaan ja iskun vyön alle.)

Se, kun herään keskellä yötä kauhuissani painajaisunesta. Yksin. (Pieniä ei lasketa.)

Se, kun ympärillä on pareja ja kokonaisia perheitä. Juhlissa, kaupassa, lenkillä...

Se, kun haluaisin kertoa päivästäni tai ajatuksistani jollekin. Silloin, kun kerrottavaa ei oikeastaan ole. Mutta haluaisin jutella ja höpötellä.

Ja se, kun tarvitsisin lohdutusta.

 

Päivänsankarille toivomansa säärystimet.

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihailen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

 

EEVA KILPI                                              

 

Kyllä se ikuisuusprojekti, villatakki itselle, etenee. Mutta tulipa taas välissä tehtyä yksi helpompi ja nopeampi työ.

Nimittäin kalamiehen toivomat läppälapaset.

 

 

 

Onhan se hienoa, että pienet arvostavat tekemiäni käsitöitä ja haluavat itsekin tehdä.

Koska kolmen pienen opettaminen kutomaan on... Joulupukki toi lapsille kanavatyöt.

 

Mutta, mutta... Aina kun kudon. Pienet kysyvät, milloin teen heille jotain. Säärystimet, lämpimät vanttuut, läppälapaset... Pyyntöjä riittää.

Varsinkin, kun Pieni alkoi kantaa kirjastosta ohjekirjoja kotiin. Ensin Neulotut nallet ja pieni pyyntö, voisinko joskus tehdä kirjasta jotain heille. Epämääräisen hymähdykseni seurauksena seuraavana päivänä kirjasta oli jo valittuna, jokaisen suosikki nalle ja sen tarvitsemat vaatteet.

Seuraavaksi kirjastosta tuomansa Söpöt huopamaskotit oli onneksi toteutettavissa pienten kanssa yhdessä.

 

Niin ja se varsinainen ongelma. Puikoilla on suuri ikuisuusprojekti, joten pienten esittämien pyyntöjen ja toiveiden lista vain kasvaa ja kasvaa.

Sitten kun kaikki on hyvin.

Pienet on kotona. Koti on siisti. To do -lista on olemattoman lyhyt.

On aikaa olla. Pienten kanssa. On aikaa itsellekin.

Kun ei ole mitään sen suurempaa murhettakaan.

 

Jäljelle jää vain yksinäisyys.

Toisen aikuisen kaipuu.

Ajatuksia ja puhetta, läheisyyttä ja hiljaisuutta.

Jonkun jonka kanssa jakaa, elämänsä.