"Ihan kuin tukka", kommentoi Pienin koettaessaan lankakerää. Itseänikin hieman epäilytti. Mutta päättäväisesti ryhdyin työhön. Saatuani langan puikoille odotukset lopputuloksesta olivat karisseet. Sinnikkäästi jatkan. Henkisesti olen valmistautunut heittämään mytyn roskiin työn valmistuttua. Ihan pikkuisen kuitenkin toivon, että lopputulos olisi sittenkin sellainen kuin olen kuvitellut ja mitä ohje mielestäni lupaa.

 

Olen minä valmistakin saanut. Kolme paria tossuja. Pienille tietenkin. Pienemmälle huovutetut.  Pieni on ensimmäisen kerran tossuja pyytänyt varmaan kaksi vuotta sitten. Viimein tossujen valmistuttua ne pääsivätkin niin ahkeraan käyttöön, etten ole ehtinyt kuvaa napata.

 

Viimeisen kerran mökillä. Nostettiin veneet vesiltä. Hengitin ahneesti saunan tuoksua. Ennen kotiin ja töihin lähtöä kuumaa keittoa. Annoin pienille luvan syödä jälkiruokaa ja kahvin kanssa kastettavia niin paljon kuin jaksoivat.

 

Miehen mielipidettä kyselemättä ryhdyin kutomaan pipoa. Ja hyvä siitä sitten onneksi tuli.

 

 

Innostuin pihahommiin. En tunne montaakaan kasvia. Ja olen päättänyt vähentää kukkamaiden määrää. Tiedostan riskin, että kukkamaat kukkivat vain muutaman viikon kesästä, jos valitsen vain mielestäni kauneimmat kukat perehtymättä asioihin sen enempää. Kukkamaita enemmän pidän kukkivista pensaista, joita pihasta onneksi löytyy jo nyt ihan mukavasti. Vanhojen puskien siirtäminen ei vain taida olla ihan pikkujuttu. Kukkamaiden vähentämisen ja talveksi suunnitellun puidenkaadon jälkeen piha kuitenkin tarvinnee uudelleenjärjestelyä.

Aloitin syksyn siivoamisen maltillisesti. Pihasta tuntui tulevan ankea. Mutta nopeasti vaihdoin taktiikkaa. Huhdoin saksien ja sahan kanssa niin, että mietin jo mahtaako pihassa keväällä kasvaa enää mitään. Mutta yleisilme muuttuikin ankean sijaan siistimmäksi. Pääsi kaunis kasvi lyhtymäisine kukkasineenkin kunnolla esiin.
Pienet keräsivät kukkia vielä sisälle maljakkoonkin.

 

Syksy. Raikkaita, aurinkoisia päiviä. Ja sähköt katkaisevia myrskyjä.

Poikkeuksellisesti puikoilla on useampikin työ. Tekee mieli leipoa. Nautin tulen sytyttämisestä leivinuuniin tai takkaan. Olen pysähtynyt leikkimään. Kuuntelemaan ja seuraamaan pienten touhuja. Ne ihanat.

Ajatuksissa vilisee ideoita sisustukseen, remontointiinkin. Toistaiseksi tyydyn suunnittelemaan ja haaveilemaan.

Nyt on hyvä näin.

 

 

 

Elohopea on laskenut alas.

Olen saanut valmiiksi parit lahjasukat. Yhtä langan katkaissutta puraisua lukuunottamatta sovussa. Eilen ajoin pienten kanssa mutkaista tietä täydentämään lankavarastojani.

"Ihmiset matkustavat kahdesta syystä. Joko he etsivät jotain tai pakenevat jotain."

Ehkä pakenen arkea. Mutta lähden palatakseni kotiin. Lähtemistä odottaa malttamattomana. Miehen kanssa kahdestaan risteilyllä. En välittänyt kellosta. Mutta kotiinpaluu, paras hetki. Heti oli laitettava valkea leivinuuniin. Yksin jätetty koti tuntui kylmältä.

 

Kotimatkalla ystäväni, eläinhoitolayrittäjä, soitti. Kertoi kuntamme eläinlääkäriin tuodun kissanpennun, jota lääkäri ei tohtisi lopettaa. Vähän epäselvä tausta, ilmeisesti navettakissanpentu. Hieman aliravittu. Pieni, suloinen Toivo-poika oli oikea kissa meille. Ensimmäisen päivän aikana pienet ennakkopelot ovat osoittautuneet turhiksi. Kissa on tehnyt kaikki tarpeensa hienosti hiekka-astiaan. On seurallinen ja leikkisä, viihtyy sylissä ja kehrää herkästi. Tykkää pienistäkin. Koitan kouluttaa kunnon myyränmetsästäjäksi.