Lähestyvä joulu sai aikaan kutomisstressin. Se häiritsee keskittymistäni. Saa aloittamaan liian monta käsityötä samanaikaisesti. Ja estää töiden edistymisen.

Kaikki sai alkunsa kirjastosta, jossa olin lainaamassa lasten kanssa jouluisia satuja. Sillä reissulla silmiini osui kirja, jossa on neuleohjeita nukelle. Ja kotiinhan tuonkin kirjan kannoin.

Sitten olisinkin halunnut kääriä joulupaperiin tyttöjen nukeille mekot, peitot, sukat, villatakit, pipot ja huivit.

Itselleni en ole vielä tänäkään talvena ehtinyt kutoa lapasia. Ja Pieni pyysi taas kaulahuivia itselleen. (Jo viime talvena lupasin, että voisin joskus sellaisen hänelle kutoa.)

 

Päätin palata alkuperäiseen suunnitelmaani. Joululahjaksi kudon ystävälle lapaset.

Mutta ensin teen kaulahuivin Pienelle.

Näin saan jotain aikaiseksikin.

Nukeille voin kutoa myöhemmin ihan muuten vaan. Tai seuraavaksi jouluksi.

Kop, kop! Joulu oveen kolkuttaa.

Kop, kop! Joko sisään tulla saa?

Ei ihan vielä, kun siivoamatta

on koti ja piparit leipomatta.

 

Kop, kop! Joulu oveen kolkuttaa.

Kop, kop! Joko sisään tulla saa?

Ei ihan vielä: nyt illat häärin,

kun lahjoja teen ja paperiin käärin.

 

(2. ja 3. säe Tuula Korolaisen runosta Joulu oveen kolkuttaa)

Huomenna on joulunavaus kylällä. Kotona olemme valmistautuneet pikkujouluun. Ensimmäiset piparit on leivottu. Äitini kätköistä löytyneestä vanhasta joululiinasta ompelin keittiöön verhon.

Lapset ovat innoissaan. Ja malttamattomia.

Minä meinaan stressata. Kunnes vilkaisen kalenteria, suunnittelen ja huomaan, että hyvinhän tässä vielä ehtii. Rauhoitun.

Mutta keskeneräisiä käsitöitä on jo kolme. Joista yksi odottaa lopullista purkutuomiota. Ja loput selitän sillä, että toista pitää kutoa salassa pieniltä.

Minun epäsäännöllinen kolmivuorotyö. Töitä tehdään vuoden jokaisena päivänä, kaikkina vuorokauden tunteina, arkena ja pyhänä. Miehen epäsäännölliset työajat. Pitkiä työpäiviä, joiden päättymisajankohtaa ei ennalta tarkkaan tiedä. Kolme pientä lasta. Ja koira.

Siitä koostuu meidän arki.

Josta emme selviäisi ilman lasten isovanhempia (ja muita läheisiä).

Mummu ja tuffa auttavat lasten hoidossa.

Appiukko käy ulkoiluttamassa koiran sellaisina aamuina, kun joutuisin tekemään sen yksin lasten kanssa aamulla kello kuusi.

 

Mikään kiitos ei tunnu riittävältä.



Apelle tein huovutetut lapaset.

Suuressa kaupungissa. Erilaista kaunista.

 

Käsityömessuilta ostin hahtuvaa. Ja kaupungista löysin myös keltaiset lakanat kevääksi. Vaikka vielä odotellaan talven pakkasia ja lunta.

 

Ihana reissu.

Mutta kaupungista kotiinpäin, maalle, on aina helpottavaa lähteä.

 

Kotimatkalla auto perässämme ajoi takapuskurissa kiinni. Liian lähellä takapenkillä nukkuvia pieniäni. Ärsytti. Kun ei ohikaan tahtonut ajaa.

Radiossa soi laulu, jota muistan vanhempieni kuunnelleen lapsuudessani.

 

Näin tähdenlennon.

Kolme koria. Työpaikalla pidettäviin joulumyyjäisiin.
Myyjäisten tuotto käytetään asukkaiden hyväksi.

Ja yksi kori viemisiksi siskolle perheineen uuteen kotiin.

Näiden jälkeen on ihana kutoa. Ohuilla puikoilla.

Ainoa vapaapäiväni tällä viikolla.
Toistaiseksi en ole saanut aikaiseksi mitään.
Pitäisi siivota (kuten aina vapaapäivänä). Innostus on niin perusteellinen, että pitäisi saada vaihtaa samalla järjestystä. Mieluiten joka huoneessa. (Äkkiseltään arvioituna olohuone on ainoa, missä tavarat mahtuisivat toisinkin.)
Mutta mies on illan pois kotoa. Ja Pienin on kuumeessa.
Ehkä tänään en tee mitään.

Tähän malliin en ihastunut ensisilmäyksellä. Mutta aika pian muutin mieleni. Ja paksut sukat oli ehdottamasti saatava lämmittämään viluisia varpaitani. Kovin mieluisat niistä tulikin.
(Ohje: Kauneimmat käsityöt, Hiillos-sukat)