Laiska töitään luettelee.

 

Minä sain tänään haravointiurakan päätökseen. Johan sitä pienet ehtivät useasti kysellä. Miksi haravoin? Haravoiko muutkin? Miksi laitan käsiini niin monta laastaria? Ja miksi minulla on puutarhurin hanskat? Vastasin leikkiväni puutarhuria. Ja siltä minusta todella tuntuukin, kun kuopsutan kukkamaita ja sahaan puskia. Saa nähdä selviävätkö hengissä tietämättömästä käsittelystäni. (Ylimmäisen kuvan tukkipino on kuitenkin miehen ja apen aikaansaannosta tammikuulta.)

 

Pesin toisenkin koneellisen pyykkiä. Koska oli niin hyvä ilma viedä pyykit ulos kuivumaan. Ulkona on jo melkein kesä! Kunpa ei enää sataisi räntää.

 

Ostin kolme kerää sukkalankaa. Raitaisia sukkia on tulossa lisää. Vaikka siskon luona suunnittelin ompelevani seuraavaksi.

Olen viikkovillissä. Tuntuu sunnuntailta.

 

Pienin tarvitsisi isommat villasukat. Mutta lankavarastossani ei ollut sopivaa lankaa. Eikä sunnuntaisinkin palvelevassa marketissa.

Sen sijaan keltaista ja farkunväristä (=harmahtavan sinistä) lankaa kotoa löytyi. Ja tietenkin sukkahyllylläni on aina tilaa vielä yhdelle parille villasukkia. Oikeasti olin ajatellut keltaisen kaveriksi harmaata, mutta maltoin taas olla ostamatta uutta kerää.

Keräsin kaiken rohkeuteni ja perjantaina työpäivän jälkeen ajoin pienet takapenkillä suuren kaupungin liepeille siskon perheen luo. Harmaa ja kylmä viikonloppu isossa kaupungissa hyvässä seurassa. Kohokohta pienille taisi olla bussimatka kaupungin keskustan leikkipuistoon. Ja siskonpeti serkun kanssa.

Kotiuduimme tänään. Aurinkoinen ilta omalla pihalla. Ensimmäinen perhonen. Jatkoin haravointia. Meinasin stressata pihan kevättöistä. Pienet vaikuttivat viihtyvän ja leikit sujuvan paremmin omassa pihassa kuin kaupungin leikkipuistoissa. Huokaisin onnellisena. Kaupunkiin tekee välillä mieli, siellä on kiva käydä. Mutta ihana palata kotiin. Maalle.

Pitkä, neljän päivän, vapaa vasta puolivälissä.

Jämälangoista virkattu peitto Pienelle.

Ajatuksissa oli isompi peitto, mutta sopivan värisiä jämälankoja ei ollutkaan niin paljon. Ja yhdestä kaupan lankahyllyn edessä seisoskelusta huolimatta järki pysyi työssä mukana, enkä sortunut ostamaan uusia lankoja työhön, jonka tarkoitus oli vähentää lankavarastoja.

Kymmenkunta lappua virkattuani olin myös viisaampi sen suhteen, kuinka värejä olisi kannattanut käyttää kauniimman lopputuloksen saavuttaakseen. Mutta se on nyt tuollainen. Harjoituskappale. Joka aivan varmasti otetaan riemuiten mukaan leikkeihin.

(Pelkäänpä, että Pienempikin vaatii oman peittonsa. Pienimmälläkin kun on vauva-ajoiltaan tuollainen pikkuinen villapeitto jo olemassa.)

Puolitoista vuotta vapaasti kasvaneet hiukseni leikattiin. Malliin pitkä polkka.
Lokit kirkuivat taivaalla. Postilaatikon alla kukkii leskenlehti.
Ajan kaupunkiin. Ja toiseen. Mutta kevätvaatehankinnat eivät tule tehdyksi.

 

 

Tihkusateessa eväsretkellä mökin pihalla. Mies ja pienet testailivat talvisäilöstä kaivettuja virveleitä. Minä nuuhkaisin ovenraosta mökin tuoksua. Kaikki taidamme odottaa entistä malttamattomampina ilmojen lämpenemistä. Mökkeilemään pääsyä.

 

 

Pääsiäisen pyhät. Ja pienille suklaamunia muniva kukko. Enemmän kuin pienet jaksavat suklaata syödä. Postilaatikossa isomummun lähettämät kortit pienille.

 

Ja kuitenkin tunne, että vuosi juhlapyhineen on yhtä ja samaa arkea. Aina toinen tai molemmat ainakin jonkun päivän töissä.