THE END.

Sattuipas sopivasti Muita ihanian marrasvillasukkien yhteisneulonta.

Tässäpä tilaisuuteni vihdoinkin onnistua jämälankojen vähentämisessä ilman että päädyn ostamaan lisää lankoja.

Innoissani valitsin heti sopivat langat. Vaikka myönnettävä on, että ensikertalaisena yhteisneulonta ja aiempien epäonnistuneiden kokemusten vuoksi myös kirjoneulonta pikkuisen jännitti.

Tänään se alkoi.

Kaikkien huonojen uutisten ja stressin keskellä. Kuitenkin neulominen oli, kuten Tiina toivoikin, ihanaa, rentoa ja tuli hyvä mieli.

Olen varma,13 neulotun kierroksen jälkeen, että näistä tulee lempisukkani.

Nyt hieman huolettaa vain pääteltävien lankojen määrä.

Sarjassamme lankavarastojen tuhoamista.

Tuli sitten mieleeni, kun toinen sukka oli kokonaan valmis ja toisen sukan varsi puolivälissä, että mahtaako lanka loppua kesken. Ja loppuihan se. Että jos vähän aiemmin olisi ajatellut, olisi voinut tehdä lyhyemmät varret.

Sukat tuli kuitenkin vaivattomasti valmiiksi, kun lankaa oli vielä helposti ostettavissa kaupan hyllyltä. Etten sitten edes nähnyt vaivaa kysellä, jos jonkun tutun lankavarastoista olisi löytynyt ja joutanut käyttööni kyseistä lankaa.

Niin, että ei se lankavarastoni tainnut tämän työn tiimoilta supistua. Päin vastoin.

En minä ole kadonnut.

Olen tikuttanut. Kolmosen puikoilla.

Hitaasti, mutta varmasti.

 

Pienelle pitkää villatakkia. Koska hän halusi samantyylisen kuin olen itselleni joskus ostanut.

Liian kauan minulta kesti saada tämä puikoille. Liian hitaasti se valmistui.

Mutta se on valmis. Ihana. Mieluisa. Eikä kutita.

 

(Tämä on jännä vaihe lapsen pukeutumisessa. Kun et uskalla hankkia oikeastaan mitään vaatetta kysymättä lapsen mielipidettä. Mutta vielä äidin maku ei ole ihan yök, koska tämän villatakin lisäksi Pieni on halunnut samanlaiset farkut kuin minulla on.)

Huomenna on työpäivä. Loma loppuu.

 

On ollut hyvä loma. Ja aikaa.

Huomata apilan, meren ja muita lapsuuden kesien tuoksuja. Kulkea paljain jaloin.

Maata terassin sohvalla, kuunnella keinujen narinaa. Rakastan keinujen narinaa, silloin ei ikävä itketä.

Saunoa ja uida keskellä päivää. Mennä uudelleen uimaan ennen kuin uimapuku ehtii kuivua.
Järkyttää pieniä kulkemalla yöpaidassa puolille päivin.

 

Mutta ompelukone on pölyttynyt koskemattomana koko loman.

 

Loppukesänä pidetyn loman etuna on, että tähän aikaan vuodesta alkaa jo kaipaamaan syksyä. Arkea. Yöt pimenee. Kissa on nukkunut jo viikon ajan yöt vieressäni, valoisat kesäyöt juoksi ulkona.
Huonoksi nimetystä kesästä huolimatta aurinkorasvaa on kulunut kokonainen purkillinen loppuun.

 

On hyvä, seesteinen olla. Siltä minusta nykyään tuntuu. Onnelliselta.

 

Huomenna ennen työvuoron alkua käyn lankakaupassa. Taidan ostaa Pienen villatakkilankojen lisäksi muutaman kerän sukkia, vanttuita ja pipoja varten.

Siskon kanssa varattiin talveksi liput teatteriin.

Saattanen siirtyä vuosien remonttihaaveilusta toteuttamiseen.

Koululaiset lomailevat vielä muutaman päivän. Päiväkotilainen koko viikon.

Pienin rakastaa villajekkuja. (Ei, siinä ei ole kirjoitusvirhettä, villajekuiksi hän niitä kutsuu.) Tytön lempijekun, aikoinaan kaupasta ostettu, jäädessä pieneksi halusin kutoa hänelle uuden.

Ohjeeksi valitsin Klompelompen Kullanmuru-villatakin. Pienimmän toiveen mukaisesti nappeja on vain kolme. Eihän hän koskaan napita villajekkua kokonaan. Lankana Dropsin kutittamaton ja pehmeä Baby Merino.

Tässä on monta hyvää ainesta uudeksi lempijekuksi.

Mökillä.

Meren tuoksu. Auringon paiste. Lokkien kiljunta. Ja joutsenperhe.

Aamuongella. Juoksulenkillä. Rannalla keinussa. Iltasaunassa. Ja meressä uimassa.

Pienet uivat ja uivat. Uimapuvut eivät ehtinyt välillä edes kuivua.

Luin. Mutta yhtään silmukkaa en kutonut.

 

Vielä viimeiseksi ennen kotiin lähtöä pienet pulahtivat uimaan.

 

Ja kuitenkin niin ihana palata kotiin.

Ensimmäiseksi lämmitetään sauna. Keskellä päivää. Kasvonaamio.

Elämäni taustamusiikkia soittava radio.

Puran tavaroita. Pienet leikkivät.

Ripustan pyykit ulos kuivumaan.

Ennen kaikkea oma sänky. Kahden hyvin pätkittäin nukutun yön jälkeen.

 

Eikä loma ole vielä edes puolivälissä.