"Sä voit puhuu musta ihan mitä vaan,
ja ihan kenelle vaan, joo-oo
Mä en pelkää enää mitään,
en puheita, yksinäisyyttäkään

Oli mullakin tunteet
oli mullakin sydän
Ja se päättyy nyt tähän,
oli mullakin voimaa,
vaan vähän
Mä en oo näkymätön,
mä oon hengissä vielä"

Vesala

Tämä vuosi. On ollut ehkä elämäni helvetillisin. Paskin ja raskain.

Se alkoi jotakuinkin näin:

 

" Yhtäkkiä maailma rysähtää paikoiltaan. Samanaikaisesti kun joutuu ajattelemaan, että tulevaisuus on tuhoutunut, pitää tietää kuka hoitaa lapset, muistaa onko jääkaapissa ruokaa, tankata auto."

Reko ja Tina Lundán: Viikkoja, kuukausia

 



"Kuka meidät opetti niin, pysymään hiljaisuudessa kii?
Jos sä viitot, huomaako kukaan?
Ja kun kupla puhkeaa, kaaosta ei voi kahlita
Mut tänään naamiot riisutaan

Ja koko maailma näkee sen
Mitä sä kavahdit peitellen

Se tekee kipeää, kun elefantin painon alle jää
Eikä kukaan muu sitä nää"

                                                                                             Ellinoora


 

Mutta tästäkin vuodesta selvisin. Hengissä. En ehkä vieläkään täysin ehjä.

 

Käsityöharrastukselle ei ole riittänyt aikaa ja energiaa niin kuin aiempina vuosina.

Lankaa on kulunut vain 2662 grammaa.

Mutta nippa nappa onnistuin tavoitteessani supistaa lankavarastoa. Vuoden ensimmäiset langat ostin vasta huhtikuussa! Tampereen käsityömessuilla sen sijaan tuli tehtyä jälkikäteen harmittava heräteostos. (Harmitti siis vain tämän itselleni asettaman tavoitteen vuoksi.)

Vuoden aikana olen ostanut lankaa 2460 grammaa. Puolustuksekseni on sanottava, että yhdet langat ostin huiviin, jota en vielä ole ehtinyt aloittaakaan. Lisäksi tässä on langat omaan villatakkiin, jonka sain juuri puikoille.

Tammikuussa kirjaamistani kutomiseen liittyvistä tavoitteista myös kaksi muuta tuli saavutettua. Ison, kolmionmuotoisen huivin kudoin äidilleni lahjaksi. Tykkäsin ja omaan huiviinkin on siis jo langat hankittu. Ja itselleni aloitin kutomaan villatakkia, vaikka se ei tänä vuonna valmiiksi asti ehdikään.

Todettakoon vielä, että olen kyllä surkea jämälankakutoja, koska olen aivan onneton arvioimaan lankojen riittävyyttä tai suunnittelemaan neuleen pelkistä jämälangoista. Muutaman kerran olen siis päätynyt lankakaupoille tästä syystä. Ja toisaalta näin loppuvuodesta olen kokenut, että lankalaatikkoni on liian tyhjä ex tempore - tai jämälankaneulomiseen.

Suosikkini tämän vuoden aikaansaannoksistani on itselle tehty Kappa-huivi. Olin hieman epäilevä lopputuloksesta ja ajoittain tuskastunut loputtomaan sileään oikeaan. Mutta huivi on IHANA. Täydellinen.  Paras.

 

Viime vuoden lopussa kirjoitin, että vuosi on ollut rankka ja toivoin tästä vuodesta parempaa. Tämä vuosi oli kuitenkin rankempi. Mutta nyt helvetti on ohi.

Tulevalta vuodelta toivon pitkää pinnaa ja aitoa yhdessäoloa pienten kanssa. Tätä vuotta enemmän aikaa ja intoa käsitöille. Onnellisuutta ja hyvinvointia kaikille <3

Joulu tuli, oli ja meni. Onnistuneesti.

Vaikka olin vähän viimetipassa. (Minusta on tullut sellainen viimetipan ihminen.)

Vaikka lähes kaikki jouluvalmistelut oli jäänyt siihen ihan joulun kynnykselle tehtäväksi, niin päätinpä juuri ennen joulua tehdä pari itse tehtyä lahjaakin.

 

Isoimmat ikinä kutomani sukat. Ja silti jännitti, että ovat liian pienet. (Onneksi eivät olleet.)

 

Lisäksi omalle mummulle tein punaiset, huovutetut tossut. Jotka valmistuivat Tapaninpäiväksi, jolloin sukua kerääntyi hänen luokseen enemmänkin. (Kuvaa tossuista en huomannut ottaa.)

 

Ja sitten on se aamu. Kun huomaat selvinneesi.

Kaikki on hyvin. Elämä rullaa. Hymyilet. Ja olet onnellinen.

 

Et tiedä, kuinka selvisit. Mutta tässä sitä vain ollaan. Yllättyneenä.

 

Mutta, että tyytyisit tähän. Ei.

Uskallat jo haaveilla, että vielä löytäisit ihmisen, jonka kanssa jakaa loppuelämänsä.

Jonka kainaloon käpertyä.

 

Mutta. Muistat, kuinka sinua satutettiin.

Et usko, että selviäisit toista kertaa.

Pelkäät. Ja pelottaa. Kaikki.

 

Ja sitten vielä vähän arkisia aikataulu haasteita ja...

 

 

Ja se toinen pienempi työ, mikä kiilasi aloitetun ikuisuusprojektin edelle.

Työporukalla kudomme työyksikkömme noin kuudellekymmenelle asukkaalle säärystimet joululahjaksi. Aikomuksenani oli tehdä vain kahdet, mutta kolmethan niitä lopulta valmistui.

 

Sitten palasin ikuisuusprojektin pariin. Todetakseni, etten ollut jättänyt pienintäkään merkintää seuraavasta kerroksesta. Purettuani työn ja saatuani uudet silmukat puikolle halusinkin jotain itsetehtyä joulupukin konttiin. En minä kyllä ajatellut, että ikuisuusprojektini olisi ikuisesti vaiheessa aloitus, mutta toistaiseksi nyt ainakin.

 

Eiku.

Sain minä jo sen ikuisuusprojektin alulle, kun muutama pienempi työ kiilasi edelle.

Tai punaiset kalajoki-sukat olen aloittanut joskus puoli vuotta sitten. Kun oli pakko saada tehdä jotain punaista. Juuri ennen ensimmäisen sukan kärkikavennusta tarve kutoa punaista laantui. Purkutuomion saanut sukka sai uuden mahdollisuuden (ja parinkin), kun työpaikallani päätettiin tänäkin vuonna pitää jo perinteeksi muodostuneet joulumyyjäiset. Lisäksi virkkasin kahdesta langanlopusta raidalliset huovutetut tossut.

Syksy on ollut armollinen.

Ei loputonta vesisadetta, kuraa ja pimeää.

 

Mutta päivät, viikot kiiruhtavat.

 

Enpä olisi vuosi sitten uskonut. Että olisin nyt onnellinen.

Eräs arveli ihoni reagoineen stressiin. Ja yllättävän hyvässä kunnossa ihoni omastakin mielestäni nyt on.

 

Ei elämä silti täydellistä ole. Haasteita riittää.

Onneksi myös haaveita.

Kainalo, johon käpertyä. Ihminen, jonka kanssa elämänsä jakaa.